Törmäsin menneellä viikolla pimeyteeni. Olen aina tiedostanut missä kohtaa niin monien piirrustuksien ja tarinoiden piru ja toisaalla enkeli istuvat olkapäilläni. Olen osannut aina lukea tilanteita ja kuunnellut tietoisesti - tehnyt valinnan kuunnella - jompaa kumpaa,useimmiten toki sitä taivasolentoa sillä hyvyys on itselläni hallitseva elementti. Se kumpuaa jostakin syvältä ja sitä voisi kuvailla valona jota ei saa olla liikaa tai se sammuu kokonaan. Tasapainottamaan löysin joskus lapsena tuon pirun,sen ilkeyden joka auttoi minua erottamaan kiltteyden tyhmyydestä.
Olin aiemmin todella impulsiivinen ja etenkin riitatilanteiden tullen käytin kaiken myrkyllisyyteni satuttamiseen,koska minua oli satutettu. Hyökkäys oli paras puolustus mutta se saattoi myös sokaista - tuli seivästettyä vampyyrin sydän vaikka tuota olentoa olisi rakastanut. Pirstoin paljon ja tilanteessa tietoisesti halusin aiheuttaa tuskaa. Anteeksipyyntö ei kuitenkaan paranna henkisiä haavoja ja osaa sanomisistani kaduin,osan ajattelin oikeutukseksi. Ikäänkuin maksuksi omista haavoistani.
En kuitenkaan ole koskaan käyttänyt myrkyllisyttäni tuntemattomiin ihmisiin sillä uskon että hyvät teot palaavat luoksesi. Tilanteissa jossa sattuu vaikkapa yhteentörmäys,tulee pahoiteltua,bussissa annettua tilaa,kaupan kassalla oltua kohtelias - perusasioita jotka jokaisen aikuisen ihmisen pitäisi osata sillä riidan haastaminen on ainoastaan kehittymätöntä moukkamaisuutta.
Kukaan ei kuitenkaan pysty olemaan äiti Teresa jatkuvasti ja oma henkilökohtainen raja napsahtaa rikki jokaisella jos aihetta sille annetaan tarpeeksi kauan.
Minulle osoitettiin töissä harjottelija pariksi ja jo ensimmäisellä työskentelykerralla tajusin miten.... vastenmielinen tuo ihminen on! Typerä,laiska ja aina etsimässä virheitä muista ihmisistä,myös silloin kun hän on itse mokaukseen syyllinen. Hän haisee jatkuvasti vanhalta röökiltä ja aina pitäisi olla pitämässä taukoa,syömässä tai tupakoimassa. Ohjeita työn tekemiseen ei kuunnella ja koska sitä maalaisjärkeä ei ole,jäljestä tulee yleensä vielä kamalampaa mitä normaalilla järki-ihmisellä. Uusavuttomuus kukkii,etenkin tilanteissa joissa on tapahtunut mahdollisesti vakavampi moka eikä oma-aloitteisuudesta ole tietoakaan. Voinette kuvitella miten mukavaa tuollaisen ihmisen kanssa on työskennellä kun pitäisi keretä tekemään omatkin työt sen sijaan että tarvitsee koko ajan liikkua kuin haukka varmistamassa ettei tuhkakuppi ole taas pessyt television kuvaruutua yleispesuaineella.
Korneinta asiassa on se,että hän on minua AINAKIN 30-vuotta VANHEMPI! Miettikää itsellenne tilanne jossa joudutte kohtelemaan vanhempaa ihmistä kuin 15-vuotiasta teiniä,jopa pitämään kuria - miltä se tuntuu? Minusta vähintäänkin sekopäiseltä sillä olen vielä sitä ikäpolvea joka on kasvatettu kunnioittamaan vanhempia ihmisiä.
Raivosin ja raivosin ylemmille tahoille asiasta:stressipisteiden noustessa pinna luonnollisesti kiristyy,mutta kutein yleistä aluksi ketään ei kiinnosta ja saan osakseni vain muka hyväksyvää hymähtelyä. Asenne oli deal with it - no eipä vaan sopinut minulle ja viimein asia alettiin ottamaan vakavammin.
Ennen tätä kuitenkin tapahtui asia joka on erittäin harvinainen mutta olen onnellinen sen olemassaolosta:minä raivostuin totaalisesti ja annoin ihmisen kuulla kunniansa. Olen aiemminkin antanut kritiikkiä mutta tilanteissa minulla on ollut pää kylmänä ja sanat tarkoin harkittuna. Nyt annoin tulla täysilaidallisen ilman että mietin hetkeäkään sitä mitä sanoin. Olin yhtä ilkeä,paskamainen ja vittumainen ihmiselle kuin mitä olin aikoinaan kumppaneilleni,niille siinä hetkessä turvallisille ihmisille joille uskalsi suuttua.
Tässä ei toki ollut kyse turvallisesta ihmissuhteesta vaan "JUMALAUTA NYT RIITTI"-tilanteesta jollaista en ollut kohdannut koskaan aiemmin suhteellisen vieraan ihmisen seurassa. Hän sai minut yksinkertaisesti niin raivoihinsa välinpitämöttömyydellään,vastuun väistelemisellä sekä puhtaalla laiskuudella että annoin tulla enkä välittänyt paskan vertaa satutinko ihmistä vai en.
Kummallista kyllä tuon purkauksen jälkeen hän käyttätyi asiallisemmin minua kohtaan,vaikka itse olin hyytävän kylmä loppupäivän ajan. Ehkä suora puhe hetkellisesti suoristi hänenkin selkärankaansa.
En voi ymmärtää ihmisiä jotka kiertävät vastuuta,ovat laiskoja ja aikaansaamattomia aivan tietoisesti ja sitä varsinaisesti tahtoen,etsien ja valiten. Onko elämä onnellista jos elät koko elämäsi sossun rahoilla ja taistelet jatkuvasti kelan ja muiden organisaatioiden kanssa? Tämäkin ihminen kertoi minulle miten hänelle vakuutusyhtiö raivoaa kun ei ole maksanut autonsa vakuutuksia ja ulosotto on perässä jatkuvasti kun laskut ovat maksamatta - hmm,olisikohan ratkaisu lauseessa itsessään? Jos et viisikymppisenä ole ottanut vastuuta elämästäni,omista virheistäsi ja töpeksimisistäsi,milloin tulee se aika? Mietitkö vanhana ja sairaana että olisiko sittenkin kannattanut tehdä jotain elantonsa eteen jotta olisi voinut saada paremman vanhuuden?
Tingel abaut it - kannattaa!
-Ci