New page and differend view

Maanantai 19.9

Katselen tylsistyneenä, lähes nukahtaneena opettajamme selityksiä videokameran käytöstä. Olen ihminen joka oppii asiat tekemällä, käytännössä ja teoriapuhe teknisistä laitteista aiheuttaa itselleni välittömän hiusten heilahduksen, asian syöksyessä yli tajuamiseni rajan.

Kamera käteen ja säätämään, on se tyyli jolla itse lähtisin lähestymään asiaa joten voinette arvata että nimenomaisena hetkenä mieleni huitelee kaikkialla muualla kuin opettajan jorinassa. Muutenkin tämä maanantai on lähes käsinkosteteltavan jähmeä sekoitus liiasta unen määrästä johtuvaa koomaa ja yli hilseen menevää puhetta. Tänään en vaan kykene oppimaan mitään, aamen.

Syksy on syöksynyt valtaan voimalla, jonka näkee helposti vain vilkaisemalla ulos. Ruska on vallannut maiseman,sade piiskaa maata ja ihmiset alkavat kiskomaan palttoita päälle. Inhottavaa, märkää ja kylmää. Huolimatta siitä, että olen syksyn lapsi, vuodenaikana olen aina eniten vihannut juuri syksyä - kaikki alkaa lipumaan horrokseen ja oma mieliala masentuneeseen pysähtyneisyyteen.

Kiitos kouluni pysyn kuitenkin järjissäni myös arkielämässä joka tulee pian muuttumaan radikaalisti. Taas kerran kerään oman elämäni palaset uudestaan kasaan ja vaikka pään sisällä ei tule vielä pitkään aikaan olemaan tasaista ja seesteistä,toimimisen avulla pääsen eteenpäin. Jopa negatiivisilla tapahtumajonoilla on aina tarkoituksensa ja onneksi karma huolehtii myös tasapainosta.

Miljoona käytännön selvitettävää asiaa yrittää koukkia itsensä stressipisteiden nostajaksi, mutta käsittelyyn päästän vain yhden kerrallaan. Tuolla tavalla pääset kummasti eteenpäin ja pian huomaat olevasi savottasi puolessa välissä ja viimein voiton puolella. Elämä on jatkuva taistelu jossa voittamisen jokainen määrittelee itse - onneksi jääräpäisyydellä pääsee ylitse vittumaisimmankin muurin.

"Ajatus luistaa yhtä nopeasti kuin pulkka ilman pohjaa" - Ville

Sosiaaliset suhteet ovat myös omiaan pitämään pään nykyhetkessä ja pakottavat siirtämään syysmasiksen ja stressin taka-alalle. Kuluva viikko tulee olemaan aika sosiaalinen, pitäisi nähdä montaa eri ihmistä ja käsitellä myös se tosiasia että yksi parhaista ystävistäni lähtee taas maailmalle kahdeksi kuukaudeksi. Heidi on vuosien aikana hienoilla kertomuksillaan päästänyt minutkin nojatuolimatkoille mitä hienoimpiin paikkoihin ja nostattanut pintaan itselläni pitkään uinuneen kaukokaipuun, hingun lähteä katselemaan maailmaa. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, starttaan itsekin ulkomaille vuoden 2013 alusta. Visiointi on puoli nautintoa ja myhäilen lämpimästi suunnitelmalle joka toteutuessaan on yksi elämäni hienoimpia. We´ll see miten käy! Vielä en uskalla tuota suunnitelmaa sanoa edes ääneen kuin muutamalle ihmiselle, saati kirjoittaa ylös, sillä konkretisoituessaan se on jotakin tajuntani räjäyttävää!



Keskiviikko 21.9

Kaikista edellisistä bloggauksistani poiketen niputan tähän postaukseen 2 päivän tunnelmat ja tarinat, sillä nyt teksti soljuu hyvin ulos pääkopastani, toisin kuin eilen.

Koomasta selvittyäni pääsin eilen vihdoin videokameran käytön ihmeelliseen maailmaan käytännön asteella. Tehtävien ollessa sinällään varsin yksinkertaisia, päästimme myös luovuuden kukkimaan joka johti siihen että iltapäivä meni repeillessä ja hajoillessa mitä villeimmille ideoille. Kuvasimme mm. Lórealin shampoomainosten hiustenheittelyt sekä teen juomisen Radiotalon(luokkatilamme) pervoimmasta, mulkun muotoisesta mukista. Lisäksi jokainen vuorollaan pääsi avautumaan päivän levottomuudesta sekä tehtävien yksinkertaisuudesta. Tästä voinemme yhtälönä laskea sen, että tuottamastamme materiaalista tuli yksinkeraisen tyylikästä mediakermaa. (Lukekaa: päätöntä sontaa)

Tänään palaamme hengetuotoksiin ja katsomme luokan kanssa lävitse joka tiimin kuvaukset. Siinä hujahtaa pitkälti koko päivä ja iltapäivästä kirmaan kotiin vastaamaan teen kutsuun Hannelen kanssa. Häntä olen viimeksi nähnyt synttäreilläni kuun alussa joten odotan iltapäiväsufeilua innolla. Hanneleen tutustuin alunperin Krav Magan kautta ja yhteydenpito jäi sittemmin päälle kun huomattiin että samoissa ajatuskuplissa meillä vilisee huumorintaju, elämänasenne että osittain myös musiikkimaku. Hannelen seura on kyllä aina päiväni piriste.

Illalla olisi sitten tarkoitus vetää kumpparibuutsit jalkaan ja suunnata opistolle Syysriehaantumaan. Mielenkiinnolla odotan millaisen menon leipovat keskiviikkobiletykseen erikoistuneet opiskelijat joille annetaan vapaat kädet suunnitella tapahtuma alkoholilla höystettynä. Rairai,kai pitäisi sanoa!

Viikko onneksi jo puolessavälissä, kyllä tästä tämänkin pienen ihmisen elämä vielä urkenee...ehkä!

-Ci

Things get damaged,things get broken

Kulminoituminen persoonallisuuden muutoksessani on nyt saavutettu, olo on kuin kirjalla jota selataan huimaa vauhtia eteenpäin. Vielä en tiedä miltä aukeamalta löydän itseni, mutta sillä ei kai matkan kannalta ole oleellisesti väliä. Ajoittain huomaan kompuroivani noihin sivuihin ja toivon osaavani horjahtaa niin etten syöksyisi maahan täyttä vauhtia. Asiat muuttuvat nyt nopeaan tahtiin enkä ole varma millä sivulla tällä hetkellä olen. Syysmasennus ja jumalaton levottomuus nakertavat takaraivoani ja yritän epätoivoisesti hukuttaa ne koulutehtäviin. Tiedän tästä syksystä tulevan taistelu, jossa on vain häviäjiä - aivan kuin shakissa jossa peliä on juuttaan vaikeaa jatkaa kuningasparin kuoltua, sillä peli menettää merkityksensä tuona hetkenä.

"I was on the wrong page
Of the wrong book" - Depeche Mode

Mutta show must go on:viime torstaina täytin 23v. ja vastoin kaikkia ennakko-odotuksiani en miettinyt ikääni pätkääkään koko illan, saati viikonlopun aikana. Päinvastoin tuntuu hyvältä olla 23-vuotias. Olet vielä oikeasti nuori, kaikki elämän ovet avoinna, mutta hiljalleen myös vanhempi sukupolvi alkaa nähdä sinut: et ole enää täysi räkänokka jonka voi sivuuttaa ikänsä takia lähes missä vaan. Ainakin työelämässä olen huomannut, että 20-vuotiaat ja alle ovat ikänsä puolesta helppoa kauraa ikärasismille joka ei ulotu vain 50+ osastoon. Lisäksi ikäkriisi itsessään on tässä vaiheessa varsin turha, sillä olen oikeastaan aina halunnut olla juuri tämän ikäinen.

Perjantaina sitten juhlistettiin vanhenemistani ja valehtelematta voin sanoa nähneeni parhaimmat synttärit ikinä! Nuo kemut olivat tervetullut ja kaivattu virkistys.

Kämppä oli täysi jengiä, boolia oli riittävästi, ihmiset ihanat toivat pyytämättä nyyttärisyötäviä ja musiikki pauhasi - JUURI niikuin kunnon kotibileissä kuuluukin! Naapuri oli tosin jossakin välissä käynyt kyselemässä volan alentamisen perään mutta en oikeastaan omista muistikuvia siitä oliko nuppia käännetty alaspäin vaiko juuri vastakkaiseen suuntaan. Olen todella iloinen että noin jumalattoman moni pääsi synttäreilleni: meitä oli parhaimmillaan tässä kämpässä n.20-25 henkeä joten voinette arvata ettei elämän ääntä puuttunut! Eniten kuitenkin sydäntäni lämmitti notta nekin jotka arkailivat tulla ensiksi, uskaltautuivat kuitenkin paikalle <3 Se merkitsee minulle paljon ja viestii välittämistä. Kiitos edelleen <3


"My dream has always been the same since I was a kid, to somehow show people life through different -colored lenses. Now more rhan ever I feel it´s important to see that way" -Nikki Sixx

Olen lueskellut paljon prinsessalta synttärilahjaksi saamaani kirjaa Nikki Sixx:istä ja päässyt Heroiinipäiväkirjojen jälkeen taas uudelle matkalle tuon kiehtovan miehen päänsisäiseen maailmaan. On uskomatonta miten huumeiden,mielenterveysongelmien jopa kuoleman rajojen tuolla puolen käynyt mies on edelleen elossa ja luo musiikkia joka saa itselläni joka kerta niskavillat nousemaan pystyyn. Lisäksi hän valokuvaa ja kirjoittaa kaikesta tästä kirjoja jotka käsittelevät hyvin henkilökohtaisia, raadollisiakin aiheita. This is gonna hurt-kirja on kertakaikkisen parhaimmillaan juuri englanniksi, enkä koskaan halua lukea siitä suomennosta.


Jos The Heroin Diares:illa oli vaikuttavia sävellyksiä(ja niin kuinka monelle kirjalle on soundtrack?), This is gonna hurt, levy on tajunnanräjäyttävä pläjäys jossa "kauheinta" mielestäni oli svengaavan, jopa runnovien kappaleiden jälkeen pelkästään pianon ja upean äänen keinoin vaikuttavaksi saatu Skin
joka pudotti itseni täydellisesti. Itkin valehtelematta puolintuntia putkeen pois kaikki kerääntyneet itkut, enkä edelleenkään kykene kuuntelemaan kyseistä kappaletta itkemättä. Ai kamala, aivan kuin joku olisi vetänyt tuplan auki!

-´Cause they don´t even know you,all they see is scars. They don´t see the angel living in your heart. Let them find a real you buried deep within. Let them know with all you got that you´re not your skin




Kuinka monesti tuomitsemmekaan ihmisiä tuntematta heitä oikeasti? Kuinka monta kertaa tuomiomme osuu oikeaan, edes pinnallisesti? Kun tuntee ihmisiä joista itse tiedät heidän kantavan mukanaan tuota Sixx Am:n mainitsemaa enkeliä, tuntuvat ulkopuolelta tulevat tuomiot, ennakkokäsitykset ja haukkumiset niin kovin pinnallisilta ja turhilta. Pinnan alta voi löytää aivan uudenlaisen maailman kunhan vain riisuu laput silmiltään ja unhotaa ennakkoluulonsa hetkeksi - tiedän sillä se on tapahtunut itselleni useita kertoja.

Hitto, tuo aika juoksee taas. En ymmärrä miten aloin tuottamaan tekstiä itselleni helvetin epätyypilliseen aikaan eli aamulla 6, jolloin normaalisti aivotoimintani on zombien tasoa. Nyt kello on kuitenkin senverran että minun täytyisi tässä jaarittelun sijaan alkaa buustaamaan aamuisia toimia. Ehkä tämä levottomuus ja syysmasennus tästä vielä hellittää, huh -,-

-Ci