Feel the Summer

Jos voisin,nappaisin tämän viikon jokaisen päivän pulloon tai kristallipalloon, johon voisin palata keskellä kylmintä ja pimeintä talvea. Koska en voi, yritän sanallisesti tiivistää menneet päivät mahdollisimman hyvin.

Joka aamu olen hiljalleen noussut vuoteestani ja tallustanut avaamaan joka ikisen räppänän ja ikkunan joka tästä kämpästä löytyy. Zombien nopeudella(kuten tiedätte aamulla ei kommunikoida) olen rakennellut itselleni aamupalan ja kantanut sen parvekkeelle. Syön hiljaa, hitaasti nautiskellen ilman kiirettä, ajattelematta mitään.

Edellisenä iltana lataamani läppärin akku skulaa taas ja voin hyvillä mielin irroittaa sen vakiopaikastaan, keittiön nurkasta. Aamuisin lämmintä on ollut 23-25 astetta ja aurinko vielä piilossa talon nurkan takana, jolloin parvekkeella läppärin kanssa oleskelu onnistuu kaikista parhaiten. Siinä sitten lueskelen uutisia, tarkastan naamakirjani ja muut sosiaaliset mediani- ehkä parin tunnin kuluttua aamukoomastani jopa juttelen muille samaan aikaan jalkeilla oleville ihmisille!

Äänimaailma aamuisessa Hervannassa koostuu lähinnä parista hassusta autosta ja valtaisan suuresta ja monipuolisesta linnunlaulun sinfoniasta! Tässä kuorossa on mukana epäilemättä koko asuinalueemme linnut ja se poreilee ja kuplii joka puolella parveketta. Jos suljen silmäni, kykenen näkemään linnut hyppimässä puissa ja pensaissa, suojassa ihmisten katseilta. Ainoastaan niiden ääni kuuluu ja se näin aamuisin, kun ei kaipaa hälinää, eikä musiikkia, on mukavaa vaihtelua korville.

Tuuli käy hiljalleen avoinaisien parvekelasien lomitse ja se tuntuu kuin silitykseltä, auringon käsittelemällä iholla. Aukaisen toisen ja kolmannenkin parvekelasin, tunteakseni tuulen vielä paremmin.

Ketään ei näy missään, joka puolella on autiota. Ihmisten läsnäolon tiedostan ainoastaan satunnaisesti ohiajavasta autosta ja pienistä, lähes kuulumattomista kolahduksista yläkerrasta. Eikai tälläisestä voi kun nauttia ja toivon muistavani mielihyvän, lämmön ja tuon silittävän tuulen vielä ankarina pakkasten aikoina lukiessani tätä tekstiä.


Tänään, kuumuudesta huolimatta olisi tarkoitus kurvata keskustan salille mietiskelemään potkuja,lyöntejä sekä otteista ja kuristuksista vapautumisia. Maanantain treenien jäätyä lahon pääni ja huonon aikamuistini takia välistä, on vapaa vuorolla käyminen tänään entistäkin tärkeämpää.

Huono aikamuistini ilmeni myös eilen, kun havahduin kahdeksan aikaan illalla siihen etten ollut muistanutkaan lähteä kannustamaan työpiirini muijia voittoon Kuorosota kisassa! Olin täydellisen flow-ilmiön vallassa ollut koko päivän ja aurinko sekä koneelta soiva hyvä musiikki, veivät minut täydellisesti mukanaan. Päiväni tunnit ikäänkuin haihtuivat savuna(ehkä hikenä) ilmaan enkä voinut ymmärtää, että minä, tarkasti tapaamisista kiinnipitävä ihminen, olin unohtanut totaalisesti edes LÄHTEÄ paikan päälle!!

Tästä harmitusta lieventämään onneksi saapui Kata, jonka kanssa katsottiin muutama jakso Criminal Minds:ia, johon olemme kummatkin aivan juuttaasti koukuttuneet! Ihanaa katsoa sarjaa ihmisen kanssa joka tuntee henkilöt ja tietää humpan juonen! Pari jaksoa katsottuamme lähdimme hakemaan Heidin (Tampereen)keskustasta, tarkoituksenamme pitää leffailta yhteistuumin.

Kuten joskus elämä muutenkin, myös tämän tehokolmikon ilta meni kaikkea muuta kuin suunnitellusti. Päätimme poiketa rannassa jossa tänään pidettävät rantabileemme starttaavat illalla, sillä halusin näyttää paikan Heidille joka ei kemuihin itsessään tänään pääse. Menomatkalla ahtaalla "kinttupolulla" oli ruuhkaa kun pari hyvässä simassa olevaa jannua käveli vastaamme. Ei muuten menossa mitään, mutta kun yksi heistä oli jättänyt aivojensa lisäksi narikkaan myös päättelykykynsä ja näinollen hylkäsi KESKELLE tietä pintin suuruisen kaljatölkin. Minua ei innostanut ajatus tölkistä murskautumassa autoni renkaisiin ja mahdollisesti naarmuttamassa etupuskuria, joten hidastin vauhtia minimiin, mulkaisin pahasti jannua joka oli tölkin keskelle tietä hyljännyt ja vinkkasin, että paas poika hakien tölkkisi. Kumma kyllä, lapsien kanssa varoittavaksi esimerkiksi opeteltu "ja nyt sitten kunnolla"- katse toimi tällä kertaa hieman suurempiinkin lapsiin ja maagisesti tölkki katosi tieltä.

Johtuen siitä, että polku rantaan on ahdas ja rannan "piha" vieläkin ahtaampi, jouduin isoperäisen Rollani kanssa lähtömme hetkellä vaikeuksiin: ranta vietti kunnolla alas, joten jouduin tekemään radikaalin peruutuksen taaksepäin, jota taas vaikeutti takanani kököttävä Renöön ruppana. Kirsikkana kakkuun juuri ennen lähtöämme, joku viisitoistakesäinen villikko päätti pysäköidä skootterinsa juuri siihen paikkaan, josta muuten olisin saanut auton käännettyä ilman "vääntelyä". Nyt nakutin vuoron perään pesään pakkia ja ykköstä päästäkseni kääntymään tuossa ahtaassa tilassa. Saimme osaksemme naurua "nainen ratissa"-huvittuneita katseita sekä nuoremmilta teini-ikäisiltä ihan puhdasta tajuamattomuutta sille, miksi hinkkasin autoani edestakaisin pienessä tilassa. Tukalasta paikasta kuitenkin selvittiin naurulla, "kaada tuo skootteri vaikka"-kommenteilla sekä muutamalla perkelleellä.

Allaolevassa kuvassa on tunnelmapalaa siitä, millaisesta miljööstä puhun - tiedän näyttää kauniilta ja viattomalta, mutta kuskille tuon rannan piha on itse kikkailun viidakko -,-



Tuosta iltamme jatkui Herwoodin parissa paikallisessa istuen ja yhteen asti tunnelmoiden Kultaisen Apinan terassilla. (Uskokaa tahi älkää, tuo on oikeasti paikallisbaarin nimi!) Yöllä saattaessani Heidiä bussipysäkille koin kovin maagisia kesäyön hetkiä: lämmintä oli vieläkin yli 20 astetta, valoisaa melkein kuin ilta-auringon laskiessa, sekä rauhan tila uskomaton. Jopa Hervannassa jossa yleensä sattuu ja tapahtuu oli tänä yönä yllättävän rauhallista.

Tulevan illan/yön vietänkin sitten rannalla tunnelmoimassa, hyvä porukan, hyvän juoman, hyvän ruuan ja ennenkaikkea PARHAAN musiikin kera. Saa nähdä saammeko tänä iltana vieraita -jopa lahdelman toiselta puolelta!

-Ci

Kesäaamun tuuli

kulkee parvekkeen lävitse ja poistaa unesta pörröiset hiukset naamaltani. Kiroilen piilareitani jotka edelleen tappelevat vastaan kun yritän niitä pitää silmissäni vuorokauden ympäri. Pah muka 24h piilarit - sietäisi olla mukana allergiakausitakuu: jos eivät pysy päässä saat rahasi takaisin.

Kohotan tuoppia ja juon, tosin tälläkertaa tuossa tuopissa on vain mehua. Jos sillä saisin aamun käyntiin ja silmäni auki.

Jo aamusta on niin lämmin että voin istua puolipukeisena partsilla kirjoittamassa tätä - mahtavaa! Edellisen viikon kelit ovat todellisesti hivelleet hipiääni ja värikin alkaa hiljalleen tarttumaan.

Eilen olin rannalla Katan kanssa ja retki tuli todella tarpeeseen, sillä yhtäkkiä huomasin miten paljon puhuttavaa minulla on, mutta asiat ovat olleet taas sitkeästi vaan oman pääni sisällä. Katalle hatunnostoja monta, sillä hän todella ymmärtää miten vaikeaa voi puhumisen aloittaminen olla missä vain ihmissuhteessa. Hänen rohkaisemana sain taas ajateltavaa ja tiedostettua sen, että muutaman ihmisen kanssa, on minun syytä suuni avata. Ihan näin asiain vierestä mutta kuitenkin siihen liittyen on karjaistava että Gosh, miten vihaan sitä, että minulle sanotaan yhtä mutta teoilla osoitetaan aivan jotain muuta.

"Its your age, it´s my rage. Think I´ll leave it all behind" -Placebo



Taivaan ja maan tasapuolisen jakamisen jälkeen ohjelmistoni suuntautui etsiskelemään maaleja kaupasta. Se mihin maaleja tarvitsen on minulle itselleni tämän kesän suurin juttu:satuin nimittäin saamaan hyppysiini tarpeettomana(!?) Jopon joka tosin oli tyyliini hieman väärän värinen.

Nyt sininen pohjavärinsä on hiljalleen vaihtumassa hiomisen ja tärpättikäsittelyn, sekä maalauksen ansiosta punaiseen ja mustaan - minun elementtiväreihini joita asettelemalla sopivasti vierekkäin saan pyörän jota takuulla ei ole kenelläkään muulla. Jos osaisin, leikkaisin vielä vinyylistä omistustekstin kylkeen, jotta kukaan ei voisi väittää pyörää omaksensa. Koska minussa on todella vähän oikeasti taiteilijaa, taidan tyytyä kirkuvanpunaiseen tarralappuseen joka povaa jokaiselle varastamista yrittävällekin oppitunnin siitä, miltä tuntuvat Krav Magan lyönnit ja potkut ilman toivettakaan hitaasta sparrauksesta.

Tänään on luvassa lisää rillausta - ei kuitenkaan makkaran vaan pikniköintiä hyvässä seurassa. Jos eiliset merkit paikkansa pitävät, saamme hothot piknikin aurinkoa täynä olevassa Koskipuistossa. Ehkä tästä tulee vielä hyvä päivä - tosin ei vielä hyvästi selvä päivä ;>

-Ci

Mietoksiini liittyen: Solid Base - Trust

Mietoksia syvällisempiä

on tänään risteillyt päässäni monenmoisia. Kun paljon tapahtuu kerralla, sitä jää aina hetkeksi miettimään mennyttä ja arvioimaan, värjäytyvätkö tapahtuneet asiat myrkynvihreiksi, pahoiksi möykyiksi muistisi perukoille, neutraaleiksi beigenväriseksi arkiseksi humuksi vai selkeästi positiiviseksi, kirkkaisiin väreihin pukeutuneiksi hyviksi muistoiksi.

Kaikkea tuota kirjoa vilahtelee mielessäni nyt jatkuvana filminä ja menee hetki ennenkuin pikakelaustahti rauhoittuu ja asettuu uomiinsa. Nyt viimein kun kevään stressikierrokseni laskevat, koen hetken ajan flow-ilmiöitä toistensa perään ja olen niin väsynyt, että nukun melkein valveillakin.

Kevät on ollut tiivis, voi taivas sentään mitä kaikkea siihen onkaan mahtunut ja miten puolessa vuodessa asiat voivat lähteä kehittymään täydellisen vastakkaiseen suuntaan siitä pisteestä jossa ne ovat aiemmin olleet! Jos työrintamalla on ollut vilkasta, niin siviilissä ollaan menty kiihdytysautojen lailla jatkuvasti.

Jotkut ihmiset ovat nousseet yhä tiiviimmäksi osaksi elämääni, toiset taas etääntyneet pelkiksi hyvän päivän tutuiksi, toisiin olen menettänyt uskoni ja toisiin taas luotan kuin kallioon. Olen väsynyt joidenkin valehteluun, tyhjiin lupauksiin, mutta saanut vanhoilta ja hyväksi todetuilta ystäviltäni lupauksia jotka on toteutettu korkealta ja kovaa!

Olen kevään aikana myös oppinut joka päivä lisää siitä, millaisiin ihmisiin kannattaa satsata voimavarojaan, aikaansa ja henkistä sitoutumistaan. Kuka kestää persoonasi, oikkusi ja hyvät puolesi kokonaisena pakettina ja kuka ei? Kuka lupaa sinulle tyhjyyksiä, valehtelee sujuvasti, aliarvioi tunteitasi ja kuka taas antaa itsestään alta pinnan, luottaa ja arvostaa? Miten voit parhaasi mukaan keskellä kiireisintä arkea auttaa, opettaa, arvostaa ja olla kuulolla ihmiselle joka sen ansaitsee? Entä vaan ilmaantua paikalle, olla hiljaa, tarpeen mukaan fyysisesti lähellä kun kriisi kohtaa tärkeää ihmistä?

Elämä on opettanut taas valtavasti lisää omassa koulussaan ja toivon, että oppia uppoaa tähänkin umpiluuhun yhtä napakalla tahdilla kun sitä minulle suodaan.

Tästä kaikesta ihmisten ja kanssaelämisen innoittamana ajattelin kirjoittaa ajatuksia lähimmistä ystävistäni, sillä he ovat parantaneet jaksamistani vain olemassaolollaan. Heidän muistamiseensa en onneksi tarvitse keinotekoista, siirappista ystävänpäivää.

Meri
- Vanhin, elämäni alkupoluilta kanssani kulkenut naikkonen on edelleen siinä, missä totesi joskus ponileikkiemme lomassa olevansa "mä oon kyllä aina sun kanssa". On nähnyt, kokenut ja kolunnut myös elämäni karikot. Sellaista luurankokoa ei minulta kaapista löydy, josta tämä nainen ei tietäisi. Nykypäivänä ystävyytemme on jatkuvalla testauksella välimatkan takia, mutta olen iloinen siitä, että olemme vaikeuksista huolimatta saaneet pidettyä homman jotenkuten kasassa.

Jutta
-Internetin syövereistä live-elämääni tullut ja jäänyt jo vuosia sitten. Nykyään yksi parhaista ystävistäni ja valehtelematta se nuorin ja pienin, josta minä saan pitää huolta, mutta joka on samalla myös henkisesti samalla asteella kanssani. Arvomaailmansa samanlaisuuden ansiosta koetaan ja nähdään monet asiat samasta vinkkelistä.

Katastrofi
-Ensimmäinen ystäväni Tampereelta! Kaksimielinen sienikissa jonka kanssa ei silmäkulmieni pilke varmasti koskaan sammu. Syvällisistä jutuista, tukemisista puolin ja toisin sekä henkisestä kasvamisesta, koostuu meidän ystävyytemme ydin. Vaikka päällepäin olemme täysin erilaisia, sisällä mylläävät samanlaiset ajatukset.

Heidi
-Sosiaalisuus, puheliaisuus, huumorintaju mutta kuitenkin omien asioiden paljastamisen varovaisuus yhdistävät meitä. Ystävyyden ja siihen kuuluvien asioiden listassa, arvoissa sekä asioiden hoitamisessa - jopa stressaamisessa löytyy meistä kahdesta mielettömän paljon samaa. Arvostan ja nautin sinun kyvystäsi nähdä meikäläinen kokonaisuutena- vikoineni päivineni. Koskaan sinun kanssasi ei ole tarvinnut mietiskellä sanamuotojen asettelua, sillä kestät myös ronskia palautetta ja puhetta.

Pdex

-Kieltämättä meidän ystävyyssuhteemme Dexter - aina välistä ilmaantuu milloin fesariin, milloin suoraan naamalle tappavaa kommenttia. Joskus jutut pitävät ihan paikkansa ja toisinaan ei voi sanoa kuin "turpa kiinni ja tee minulle voileipä". Jos pitäisi valita yksi ihminen jolle voin räiskyä miten paljon vain, eikä hän silti lähtisi naama norsun perbedoksella toiseen suuntaan, se olisit sinä. Luottoa, jota ei muuten saa rahalla, omaat myöskin nykyään kiitettävän paljon. Naapuruutesi on minulle kultaa, vaikka sanoinkin joskus helvetin olevan yhteinen.

Näitä ihmisiä on kourallinen, mutta tässä voin todeta ylpeänä, että määrä on kaukana yrittäessaan korvata laatua. En vaihtaisi heitä mihinkään, enkä kehenkään, senverta hyvin ovat henkilökohtaisen muurini lävitse kaivautuneet ja päässeet.

Kai tämän kevään tarkoitus on ollut avata silmiäni, tuulettaa ystävyyssuhteitani, punnita arvojani, antaa kaikkea hyvää itsestäni niin ystävyydessä. kuin työssäkin,testata paineensietokykyäni, itsekuriani sekä opettaa minua puhumaan hiljalleen yhä enemmän vaikeista asioista, helpoksi kokemani vaikenemisen sijaan. Ylös kirjoitettuna tuo lista hahmottuu entistä paremmin ja ymmärrän, mitä kaikkea sitä onkaan saanut itsestään tulostettua ulos.

Käytännön kautta oppiminen on tapa, jolla minä tahdon elämäni elää - toivottavasti saan pidettyä siitä kiinni, aina elämäni viime hetkille saakka.

-Ci

Muutosta

on nyt ilmassa kirjaimellisesti. Minulla oli eilen viimeinen työpäivä, eikä vaan tämän kevätpuoliskon viimeinen vaan viimeinen kokonaisuudessaan. Kolmen vuoden työrupeama on takana ja oloni vaihtelee jatkuvasti haikeasta - jopa surullisesta- sinne toiveikkaaseen ja iloiseen. Omalla tavalla rakastan tuota työtäni ja ikävöin paljon työpaikkani lapsia mutta samalla tiedän, että yksi ovi on sulkeutunut elämässäni ja minun on aika kävellä seuraavaa kohti. Jos en tee ammatinvaihdosta nyt, en tule tekemään sitä koskaan ja pärjätäkseni nykymaailmassa - jatkuvasti kovenevassa työelämässä- ei toinen ammatti ole laisinkaan pahaksi. Nyt jäänkin innolla odottamaan, mikä kolmesta opiskeluhaustani tärppää: fysioterapeutti, hieroja vaiko vartija. Ehkä viimein löydän sen ammatin joksi haluan tulla "isona".

Muutosten tuulet ovat tänään puhaltaneet myös siviilielämässäni, sillä olen ollut auttamassa vanhempiani muutossa.

Aamu kahdeksasta asti on juostu, kannettu, kirottu, juostu ja kannettu tavaraa ja VIIMEIN ollaan Nummi-Pusulan aroilla hallitusti hallitsemattoman kaaoksen keskellä.

Roudaaminen alkoi aamu kahdeksalta hivenen silmät ristissä. Valtava kuorma-auto peruutettiin melkein ovelle asti ja alettiin pelaamaan tetristä suuremmilla ja vähän pienemmillä tavaroilla. Vähällä oli kaatua puska jos toinen mutta säästyttiin sekä ympäristön että porukoideni kamojen vahingoittumiselta tällä kertaa.

Kun pelaaminen oltiin suoritettu, aloitettiin matka kohti Nummi-Pusulaa. Ei muuta kuin energiajuomaa koneeseen ja baanalle - pikkuhiljaa herättyään sitä tajusi että on hiestä märkä ja auton ratissa.

Määränpäässä toistettiin aamuinen kuvio ja arvottiin laatikoiden, sohvien, tuolien, pöytien ja hyllyköiden paikkaa. Tämä kämppä on vielä kaukana järjestyksestä - muistuttanee enemmän kaatopaikkaa, mutta äitini tuntien tästä tulee koti jossa kummallakin heistä on hyvä olla. Kai tässä pätee isäni ideologia yhdessä asumisesta: "ei niillä ulkoisilla puitteilla niin väliä - siellä missä äitisi on, siellä on myös koti"

Lauantaina sitten kuluttamaan Hervannan paikallisen penkkiä hyvällä porukalla!

Tästä voin rehellisesti sanoa kesäni alkavan - puuhantäyteistä tai ei, niin vaan "se kesäloma toimii"

-Ci