on vuosi jonka puolelle on pungerrettu sitkeästi, krapulasta selvittyä.
Vuosi alkoi varsin lunkisti lomailulla, jonka ihanuutta kesti sinne 10.1.asti, jonka jälkeen duuniin palaaminen tuntui varsin tuskaisalta - ei niinkään itse työn, vaan aikaisten aamuherätysten takia. Olen luonnoltani yöeläin, joten jos vain saisin, valvoisin yöt ja nukkuisin päivät. Tämä ei kuitenkaan käy suurimmalle osalle asiakaskunnastani, joten se on joka aamu ollut pungerrettava itsensä ylös sängystä. Nyt se alkaa vasta sujua, kun kuukausi lähentelee loppuaan.
Muuten meikäläisellä on alkanut pyöriä normaali arki - töihin, salille, nukkumaan. Olin jopa vähällä aloittaa uuden harrastuksen, Reaggettonin tanssimisen, mutta se meni erinäisistä syistä vallan mönkään ja sekös vituttaa edelleen. Onneksi salilla pääsen monenlaisille tunneille ja päätinkin nyt keskittyä ultimateinnokkaasti tuon Body Combatin mättämiseen (jos joku näyttää kysymysmerkiltä tämän luettuaan, tässä sivistystä http://keho.net/artikkelit/naytaartikkeli/Bodycombat-421 ).
BC on tarpeeksi väkivaltaista tyydyttämään turhautumiseni, agressioni ja muut patoumat joita arki välistä väkisinkin kerää pääkoppaan, mutta myös tarpeeksi turvallista jotta voin tehdä liikkeet huoletta. Haluaisin kovasti harrastaa jonkinlaista taistelulajia, sillä se antaisi vielä enemmän henkistä tyydytystä, jännitysmomenttia, lihaskuntoa, koordinaatiota ja joissain lajeissa jopa notkeutta, kuin mitä nykyinen BC. Syy siihen miksi en moista harrastetta voi aloittaa on tällähetkellä aivan vieressäni - oikea kyynärpääni murtui vuosia sitten ja kursittuaan sen kokoon lääkärit totesivat, notta no can do - siitä ei koskaan enää tule lähellekään entisenlaista. Normi elämänmenoa se kestää, mutta rajuja lyöntejä ja potkuja ei. Siinä siis tiiistettynä syy, miksi käyn mätkimässä BC:ssä kuvitteellista nyrkkeilysäkkiä/vihollista.
Mutta kukkaruukusta asianpuolikkaaseen. Meitsi piti -uskokaa tahi älkää- tipattoman tammikuun! Joku nurisija pistää kuitenkin heti tämän jälkeen viestiä, että eihän tammikuu vielä ole ohitse, mutta minulle tuo on yhtä kuin onnistunut. Jos päätän jotain päätös pitää, eikä se horju edes tulevana viikonloppuna, jolloin olisi taas vuorossa biletystä. Olen huomannut että selvinpäin kekkeröinti on välistä ihan mukavaa, mutta ei minua loppujenlopuksi ole luotu lähellekkään absolutistia tahi vastaavaan kuivasuuta(toki onneksi baarissa ei asbonkaan tarvitse kuivin suin olla, mutta u catch the point, ha?) - viinan vetämisessä minulla vaan pistää vastaan sen jumalaton kalorimäärä. Siksi en kovin usein ranttaliksi pistäkään, vaan juon sellaisella käsimäärällä, että pystyn selviytymään itsekseni kotiin ja ajattelemaankin suhteellisen järkevästi. Kontrollin menettäminen on minulle vallan suuri häpeä ja juuri sen takia taannoiset Uudenvuoden pippalot ovat hyvin kirkkaasti takaraivossani kun seuraavan kerran rupean viinaa kittaamaan. Kaikista tärkeintä on kuitenkin se, että on hauskaa, olit sitten päissäsi tahi et.
Onneksi meikäläisen juomaseurue on aina sellaista sakkia, että tuosta hauskuudesta ei ooooleee puutetta. Silmät kiiltäen vain odottelen tulevaa "Kauhea Kankkunen"-leffailtaa, jossa siis katsomme kyseisen elokuvan, nauramme itsemme kipeäksi(tai ainakin minä :DD) ja niinsanotusti siemailemme alkoholipitoisia juomia - saa nähdä mitä tulee tuostakin, sillä seuraavana iltana koittaakin sitten taas reivit, toiset laatuaan tälle vuodelle. Kuten olen varmaan ehkä joskus sanonutkin, tai sitten en, AINA pitää olla jotain mitä odottaa, vaikka se ei olisi leffailtaa suurempi keissi.
-Ci
torstai 28. tammikuuta 2010
sunnuntai 3. tammikuuta 2010
Malta pt. 3
jossa käy ilmi uudenvuoden yöstä paljon jänniä asioita, kummastellaan täkäläisiä busseja, sekä tehdään ilmianto koti-ikävästä.
Njuu, taisi olla päivä tuon edellisen kirjoitukseni jälkeen, kun olimme menossa erääseen lähikaupunkiin shoppailemaan. Tuon matkan aikana kohtasimme jotain joka on Suomessa varsin harvinaista - bussi hajosi kesken matkan. Se ei sinällään ollut ihme, sillä täällä bussit ovat varmaan jostain 50-luvulta säästettyjä vanhoja raatoja, joita ajavat jonkinlaisen rallikärpäsen pureman saaneet "ammattilaiset". Meno on siis vallan hurjaa ahtaalla kadulla, vasemmanpuoleisen liikenteen kera ja näyttää tälläisen turistin silmään aivan hullulta kaahaamiselta. Kaikilta pieniltäkin kolareilta kuitenkin vältyttiin, mutta pysähdyttyään ylämäkeen, hyytyi koneen moottori täysin.
Pienet kysymysmerkit pään yläpuolella(Speedyllekään ei ollut ennen käynyt näin) siirryimme muiden mukana ulos bussista ja hyppäsimme seuraavaan joka tuli pysäkille ja sattui menemään samaan suuntaan. Siihenkään eivät kaikki matkustajat mahtuneet, joten osa jäi talsimaan kassiensa kanssa. Naureskeltiin tapahtumalle päästyämme pääkallopaikalle ja keskityimme olennaiseen, eli rahojemme tuhlaamiseen. Löysin kaksi uutta hienoa paitaa, aurinkolasit sekä paljon kaikenlaista mukavaa ja mieltä piristävää pikkusälää.
Yllättäen kun on kyseessä Speedy, Saku ja Wilson, koko päivä hurahti kaupungilla shoppaillessa ja illala lähdettiin suuntaamaan takaisin Speedyn kaupunkiin. Hypättiin bussiin ja matkattiin pari hassua kilometriä kun aamulla sattunut accident uusi itsensä ja olimme yhtäkkiä taas ulkona bussista. Tässä vaiheessa aloin manaamaan (onneksi Suomeksi) Maltan liikennejärjestelyjä alimpaan helvettiin, sillä verensokerin taso oli tuossavaiheessa alhainen, eivätkä painavat kassit olkapäillä helpottaneet asiaa. Parilta seuraavalta linkiltä kysyimme, menevätkö haluamaamme suuntaan, muttemme päässeet asiassa puusta pitkään, sillä kyseiset linkit kiersivät toista reittiä. Vihdoin kahden vuoden odottelun(siltä se tuntui, uskokaa pois) jälkeen bussimme saapui ja pääsimme onnellisesti takaisin "Maltan kotiin", josta emme jostain kumman syystä liikahtaneet enää tuona iltana mihinkään.
Sittemmin saapui myös ystävämme uusivuosi. Päivän käytimme taas tavalliseen tapaan kaupungissa X(menevät jo sekaisin kun nämä tuppaavat olemaan kaikki vierekkäin pienellä saarella), syöden, shoppaillen ja paikkoja kuvaillen. Tälläkertaa jopa bussi piti itsensä kasassa ja saavuimme välissä Speedyn kämpille jossa oli vuorossa pikainen naaman harjaus ja vaatteiden vaihto. Sitten ei muuta kuin St. Juliansiin, jossa meidän bileidemme oli määrä olla. Saavuttuamme paikalle, ei väkeä vielä ollut paljoakaan baareissa, vaan suurinosa oli tyhjillään, joten riitti aluetta mistä valita. Illan tullen kuitenkin alkoi tunnelma tiivistymään.
St. Juliansin yöelämä on siis rakennettu ahtaiden katujen varteen moneen kerrokseen, joten jossain vaiheessa tuntui kuin kadut olisivat olleet täydellisen ylikansoitettuja ja liikkuminen eteenpäin oli tuolloin sairaan hidasta. Loppuillasta eteenpäin oli mentävä kyynärpäätaktiikalla ja tiukasti kaverin kädestä kiinni pitäen letkamuodostelmassa. Kokemus tuokin, varsinkin kun olet kunnon kännissä.
Oma kännini tosin lähti loppuillasta hieman lapasesta - erehdyin nähkääs baariin josta on syytä varoittaa jokaista Suomalaista kittaajaa; olemme omassa kulttuurissamme tottuneet että otetaan paljon, mutta pienissä erissä. Tämä baari hitto soikoon vaan myi paljon mutta isossa erässä ja eri vodkien sekoituksella, jolloin pään sekoitus on aivan taattu ja alleviivattu. Lisäksi se sekoitti meikäläisen pakin täysin, jolloin tuloksena oli jumalaton oksentaminen koko loppuillan ja suurimman osan yöstä. Huono vaan Wilsonille ja Speedylle jotka joutuivat kaitsemaan meikäläistä ja siitä esitän anteeksipyyntöni heille vielä moneen kertaan. (Anteeksipyyntö meni myös Chrisille, jonka autossa oli varmasti miellyttävä haju, vaikkein sinne suoraan oksentanutkaan....) Ei ollut aikomustakaan juoda kolmin käsin, mutta joko uudenvuodenillan paha karma tai jokin sisäinen n0llauksen tarve pani kiskomaan viinaa naamioon ihan liikaa. Perjantain olinkin sitten käytännössä katsoen _kuollut_, pois elävien kirjoilta - sellainen susikrapula vavisteli meikäläistä, eikä huono olo loppunut kun seuraavana yönä kun sain viimeisetkin viinanrippeet oksennettua pihalle.
ONNEKSI tuo kaikki tapahtui vasta vallan loppuillasta - alkuilta meni hauskasti baareja vaihdellen ja paskaa jauhaen niin Wilsonin, Speedyn kuin Sipenkin kanssa. Varsinainen uudenvuodenvaihde jäi parhaiten mieleen; Speedyn ja minun yhteinen maku erään baarin suhteen oli ainokaista laatuaan, joten porukka jakaantui ja jäätiin Speedyn kanssa hetkiseksi kahdestaan. Tuossa baarissa drinkkejä ostaessa sai vaikka minkälaista uudenvuoden härpäketta itselleen ja pian olikin syli täynä torvia, hawaji tyylisiä kaulanauhoja sekä höyhenkoristeisia pantoja, joissa toivoteltiin englanniksi hyvää uuttavuotta. Lisäksi juuri ennen H-hetkeä joku jakoi meille tähtisadetikkuja ja tuo vuorokaudenvaihdos jäi mieleeni hyvinkin säihkyvänä kokemuksena.
Toivuttuani kanuunasta josta olin varma etten koskaan toivu(tyylini oli siis että ampukaa minut pliis), olin taas iskussa. Käytiin uusi shoppailukierros, pööpöilemässä rannalla sekä syötiin aivan sikahyvää roukaa ja maisteltiin mahtavia leivoksia eräässä pikkukahvilassa. Sain ihania valokuvia, joita on kameran muistissa miljoona.
Viikko on tehnyt vallan hyvää meille kaikille kolmelle - on tapeltu, kinaseltu, naurettu kuseet housussa, innostuttu yhdessä ja ennenkaikkea puhuttu toisillemme kunnolla moneen kuukauteen! Olen huomannut paljon uusia asioista ystävistäni ja pystynyt antamaan heille taas yhden palan lisää itsestäni. Kun elät viikonkin toisten kanssa 24/7 kommuunielämää aivan vieraassa maassa ja kulttuurissa, koet tasanvarmasti jotakin uutta ja ainutlaatuista!
Trippi on ollut loistava kokemus, enkä haluaisi täältä toisaalta vielä pois, mutta sitten on myös päähäni alkanut hiipiä kumma koti-ikävä. Olen koko pienen ikäni ollut kyläluuta, rakastanut menoa ja meininkiä, uusia kokemuksia ja matkustamista paikasta toiseen. Paikallaan olo on ollut minusta vallan tylsää ja elämänjanoni on vaan kasvanut vuosien saatossa, jolloin hakeudun entistä enemmän aktiivisempaan elämään. Matkustaminen on kuitenkin opettanut myös minulle sen toisen läksyn - kotiin palaamisen ihanuuden. Sen, että kuljet missä vaan ja koet miten hienoja asioita tahansa, koti on aina se turvasatama johon sinun on välillä päästävä vetäytymään ja lataamaan akkuja.
Lisäksi matkustaminen itsessään on kokenut mielessäni muodonmuutoksen: siitä on tämän viikon aikana tullut vain kasa järjestelykysymyksiä, jotka tulen setvimään vielä monta kertaa kaukokaipuun yllättäessä.
Onneksi on vielä vuorossa yksi ihanan aurinkoinen päivä Maltalla,ennen kylmään Suomeen palaamista. Tämän päivän jälkeen kykenee rentoutuneena keskittämään kaiken energiansa huomiseen ja massiiviseen, 10 tunnin lentomatkaan jonka jälkeen ollaan taaaaas kotona ^_^
-Ci
Njuu, taisi olla päivä tuon edellisen kirjoitukseni jälkeen, kun olimme menossa erääseen lähikaupunkiin shoppailemaan. Tuon matkan aikana kohtasimme jotain joka on Suomessa varsin harvinaista - bussi hajosi kesken matkan. Se ei sinällään ollut ihme, sillä täällä bussit ovat varmaan jostain 50-luvulta säästettyjä vanhoja raatoja, joita ajavat jonkinlaisen rallikärpäsen pureman saaneet "ammattilaiset". Meno on siis vallan hurjaa ahtaalla kadulla, vasemmanpuoleisen liikenteen kera ja näyttää tälläisen turistin silmään aivan hullulta kaahaamiselta. Kaikilta pieniltäkin kolareilta kuitenkin vältyttiin, mutta pysähdyttyään ylämäkeen, hyytyi koneen moottori täysin.
Pienet kysymysmerkit pään yläpuolella(Speedyllekään ei ollut ennen käynyt näin) siirryimme muiden mukana ulos bussista ja hyppäsimme seuraavaan joka tuli pysäkille ja sattui menemään samaan suuntaan. Siihenkään eivät kaikki matkustajat mahtuneet, joten osa jäi talsimaan kassiensa kanssa. Naureskeltiin tapahtumalle päästyämme pääkallopaikalle ja keskityimme olennaiseen, eli rahojemme tuhlaamiseen. Löysin kaksi uutta hienoa paitaa, aurinkolasit sekä paljon kaikenlaista mukavaa ja mieltä piristävää pikkusälää.
Yllättäen kun on kyseessä Speedy, Saku ja Wilson, koko päivä hurahti kaupungilla shoppaillessa ja illala lähdettiin suuntaamaan takaisin Speedyn kaupunkiin. Hypättiin bussiin ja matkattiin pari hassua kilometriä kun aamulla sattunut accident uusi itsensä ja olimme yhtäkkiä taas ulkona bussista. Tässä vaiheessa aloin manaamaan (onneksi Suomeksi) Maltan liikennejärjestelyjä alimpaan helvettiin, sillä verensokerin taso oli tuossavaiheessa alhainen, eivätkä painavat kassit olkapäillä helpottaneet asiaa. Parilta seuraavalta linkiltä kysyimme, menevätkö haluamaamme suuntaan, muttemme päässeet asiassa puusta pitkään, sillä kyseiset linkit kiersivät toista reittiä. Vihdoin kahden vuoden odottelun(siltä se tuntui, uskokaa pois) jälkeen bussimme saapui ja pääsimme onnellisesti takaisin "Maltan kotiin", josta emme jostain kumman syystä liikahtaneet enää tuona iltana mihinkään.
Sittemmin saapui myös ystävämme uusivuosi. Päivän käytimme taas tavalliseen tapaan kaupungissa X(menevät jo sekaisin kun nämä tuppaavat olemaan kaikki vierekkäin pienellä saarella), syöden, shoppaillen ja paikkoja kuvaillen. Tälläkertaa jopa bussi piti itsensä kasassa ja saavuimme välissä Speedyn kämpille jossa oli vuorossa pikainen naaman harjaus ja vaatteiden vaihto. Sitten ei muuta kuin St. Juliansiin, jossa meidän bileidemme oli määrä olla. Saavuttuamme paikalle, ei väkeä vielä ollut paljoakaan baareissa, vaan suurinosa oli tyhjillään, joten riitti aluetta mistä valita. Illan tullen kuitenkin alkoi tunnelma tiivistymään.
St. Juliansin yöelämä on siis rakennettu ahtaiden katujen varteen moneen kerrokseen, joten jossain vaiheessa tuntui kuin kadut olisivat olleet täydellisen ylikansoitettuja ja liikkuminen eteenpäin oli tuolloin sairaan hidasta. Loppuillasta eteenpäin oli mentävä kyynärpäätaktiikalla ja tiukasti kaverin kädestä kiinni pitäen letkamuodostelmassa. Kokemus tuokin, varsinkin kun olet kunnon kännissä.
Oma kännini tosin lähti loppuillasta hieman lapasesta - erehdyin nähkääs baariin josta on syytä varoittaa jokaista Suomalaista kittaajaa; olemme omassa kulttuurissamme tottuneet että otetaan paljon, mutta pienissä erissä. Tämä baari hitto soikoon vaan myi paljon mutta isossa erässä ja eri vodkien sekoituksella, jolloin pään sekoitus on aivan taattu ja alleviivattu. Lisäksi se sekoitti meikäläisen pakin täysin, jolloin tuloksena oli jumalaton oksentaminen koko loppuillan ja suurimman osan yöstä. Huono vaan Wilsonille ja Speedylle jotka joutuivat kaitsemaan meikäläistä ja siitä esitän anteeksipyyntöni heille vielä moneen kertaan. (Anteeksipyyntö meni myös Chrisille, jonka autossa oli varmasti miellyttävä haju, vaikkein sinne suoraan oksentanutkaan....) Ei ollut aikomustakaan juoda kolmin käsin, mutta joko uudenvuodenillan paha karma tai jokin sisäinen n0llauksen tarve pani kiskomaan viinaa naamioon ihan liikaa. Perjantain olinkin sitten käytännössä katsoen _kuollut_, pois elävien kirjoilta - sellainen susikrapula vavisteli meikäläistä, eikä huono olo loppunut kun seuraavana yönä kun sain viimeisetkin viinanrippeet oksennettua pihalle.
ONNEKSI tuo kaikki tapahtui vasta vallan loppuillasta - alkuilta meni hauskasti baareja vaihdellen ja paskaa jauhaen niin Wilsonin, Speedyn kuin Sipenkin kanssa. Varsinainen uudenvuodenvaihde jäi parhaiten mieleen; Speedyn ja minun yhteinen maku erään baarin suhteen oli ainokaista laatuaan, joten porukka jakaantui ja jäätiin Speedyn kanssa hetkiseksi kahdestaan. Tuossa baarissa drinkkejä ostaessa sai vaikka minkälaista uudenvuoden härpäketta itselleen ja pian olikin syli täynä torvia, hawaji tyylisiä kaulanauhoja sekä höyhenkoristeisia pantoja, joissa toivoteltiin englanniksi hyvää uuttavuotta. Lisäksi juuri ennen H-hetkeä joku jakoi meille tähtisadetikkuja ja tuo vuorokaudenvaihdos jäi mieleeni hyvinkin säihkyvänä kokemuksena.
Toivuttuani kanuunasta josta olin varma etten koskaan toivu(tyylini oli siis että ampukaa minut pliis), olin taas iskussa. Käytiin uusi shoppailukierros, pööpöilemässä rannalla sekä syötiin aivan sikahyvää roukaa ja maisteltiin mahtavia leivoksia eräässä pikkukahvilassa. Sain ihania valokuvia, joita on kameran muistissa miljoona.
Viikko on tehnyt vallan hyvää meille kaikille kolmelle - on tapeltu, kinaseltu, naurettu kuseet housussa, innostuttu yhdessä ja ennenkaikkea puhuttu toisillemme kunnolla moneen kuukauteen! Olen huomannut paljon uusia asioista ystävistäni ja pystynyt antamaan heille taas yhden palan lisää itsestäni. Kun elät viikonkin toisten kanssa 24/7 kommuunielämää aivan vieraassa maassa ja kulttuurissa, koet tasanvarmasti jotakin uutta ja ainutlaatuista!
Trippi on ollut loistava kokemus, enkä haluaisi täältä toisaalta vielä pois, mutta sitten on myös päähäni alkanut hiipiä kumma koti-ikävä. Olen koko pienen ikäni ollut kyläluuta, rakastanut menoa ja meininkiä, uusia kokemuksia ja matkustamista paikasta toiseen. Paikallaan olo on ollut minusta vallan tylsää ja elämänjanoni on vaan kasvanut vuosien saatossa, jolloin hakeudun entistä enemmän aktiivisempaan elämään. Matkustaminen on kuitenkin opettanut myös minulle sen toisen läksyn - kotiin palaamisen ihanuuden. Sen, että kuljet missä vaan ja koet miten hienoja asioita tahansa, koti on aina se turvasatama johon sinun on välillä päästävä vetäytymään ja lataamaan akkuja.
Lisäksi matkustaminen itsessään on kokenut mielessäni muodonmuutoksen: siitä on tämän viikon aikana tullut vain kasa järjestelykysymyksiä, jotka tulen setvimään vielä monta kertaa kaukokaipuun yllättäessä.
Onneksi on vielä vuorossa yksi ihanan aurinkoinen päivä Maltalla,ennen kylmään Suomeen palaamista. Tämän päivän jälkeen kykenee rentoutuneena keskittämään kaiken energiansa huomiseen ja massiiviseen, 10 tunnin lentomatkaan jonka jälkeen ollaan taaaaas kotona ^_^
-Ci
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)