Jouluisen kuun tuiskuissa todettua

"Mä toivon vain, vain joulun taikaa, et sydän ois ees hetken aikaa huoleton/ Joulu tois taas mielenrauha rahtusen, maailmaan sekavaan" - J.Ahola


Raskasta Joulua-konsertin ohella vierailin vanhemman sukupolven luona jonka tapaamisesta oli vierähtänyt useampi tovi. Hyppäsin aamulla bussiin ja matka taittui rennosti musiikkia kuunnellessa ja mukavan kuskin kanssa turinoidessa. Perillä odottivat runsaat kuulumisten vaihdot,herkulliset padat sekä kiireetön oleskelu josta nautin erityisesti tietäen etten näkisi kyseisiä ihmisiä aikoihin lähdettyäni maailmalle.
Kaikella tällä oli oma merkityksensä minulle suunnitelmassani omistaa joulukuu läheisille ihmisille ilman kireyttä takaraivossa. Saatoin antaa heille parhaan mahdollisen lahjan,jota ei mikään materia korvaa: aikaa,läsnäoloa ja vuorovaikutusta,jota toivoisin noiden vanhusten elämässä olevan enemmän niin minun kuin muidenkin perheenjäsentemme puolelta.  Kiire syö melkoisin haukkauksin ajan tämänikäisen elämästä ja vierailu muistutti minua tärkeästä missiosta joka on edelleen suuria keskustelunaiheita tässä yhteiskunnassa. Miten tahdon että omat isovanhempani tulevat kohdelluiksi eläkeläisinä,vanhuksina ja ennenkaikkea miten omilla toimillani vaikutan heidän elämäänsä? Onko minulla(kin) liian kiire välittää ihmisistä jotka ovat suuri osa sitä,millaiseksi olen kasvanut ja millaiset arvot minulla nykyään on?

Tajusin pian että päätökseni lähteä heidän luokseen oli nappivalinta ilman lisäaineita,syvien vesien pohdinnoista huolimatta.

Myös tärkeitä oman sukupolveni edustajia olen pyrkinyt tapaamaan tiuhaan tahtiin,sillä olen pian hetken ulkona heidänkin kartastostaan. Tuloksena oli päivä joka käytettiin lumisateessa tarpomisen ja kaupoissa kiertelyn ohella,ovelasti paikallisen Joulutorin tunnelmallista kotaa hyödyntäen. Tuossa pienessä mökissä olisin voinut istua noiden ihmisten kanssa vaikka kuinka kauan,katselemassa tulta,lämmittelemässä varpaita ja juomassa glögiä,lumen tuiskutessa pihalla. Oli jopa maagista katsella ulos pienistä ikkunoista ihmisten kiirehtimistä,itse mukavaan hämärään kietoutuneena,kera hyvän seuran.

Tuollaiset hetken nousevat merkitykseensä aina myöhemmin. Sitä nauttii kyllä olostaan ihan hetkessäkin,mutta asioita tarkastelee eri tavalla kun joudut luomaan siitä muistikuvan. Olen joskus ennenkin maininnut että muistillani on hyvä tapa jäsentää kokemansa tunnelmakuviksi,jotka siis ovat kaukana valokuvamuistin kaltaisesta nerokkuudesta. Yksityiskohdat saattavat vaihdella hurjasti alkuperäiseen oikeaan kuvaan verrattuna,mutta tunnelma,tunteet sekä ihmisten viestimistavat piirtyvät tarkasti mielen liitutauluun. Muistan naurujen sekä itkujen aiheet,fiilikset joilla päivät kerrataan sekä ilmassa sinkoilevien ajatus&ideariihien kipinät. Vastaus sille miksi nuo ihmiset alunperin valikoituivat ystäväpiiriini ja ennenkaikkea miksi he ovat siinä edelleen,saa hyvin konkreettisen muodon.

Eikai ihme että elämän parhaat oivallukset tapahtuvat usein seurassa, jossa on helppo hengittää. Hetket voivat olla lyhyitä mutta niissä piilevät havainnot pitkäkestoisia,joskus jopa elämää muokkaavia.

Siispä terapeuttista (nais)seuraa ja iloa ympäriinsä näin joulun alla,kiitos nam!

-Ci

p.s. Oli pakko tähän loppuun palata ranskisten pariin ja heittää lista kehiin teemalla:
"Mistä minun jouluni rakentuu?"
Ehkä tälläisten listojen tekemisen myötä joku muukin oppisi riisumaan joulustaan turhat,kimaltavat ja yli laitojen tursuavat odotuksen idyllisestä perhejuhlasta. Joulu on parhaimmillaan sekoitettuna,ei ravistettuna kiristelevällä täydellisyyden tavoittelulla!

-Läheisten kanssa yhdessä olemisesta,nahisteluineen päivineen
-Jouluruoasta ja sen yhdessä syömisestä
-Hääräämisestä:usein paketoiminen tai torttujen leipominen on parasta mitä tiedän,etenkin rauhalliseen tahtiin!
-Kynttilöistä ja/tai muusta jouluvalaistuksesta
-Siivoamisesta,järjestelystä
-Kuulumisten vaihtamisesta niin ystävien kuin sukulaistenkin kanssa!
-Glögistä,pipareista ja niiden päällä aurajuustusta! (Salainen paheeni jota muut tuppaavat inhoamaan ;)
-Joulukorttien kirjottamisesta,hyvien korttitekstien keksimisestä/etsimisestä sekä kirjekuorten koristelusta
-Lahjaideoiden työstämisestä,toteuttamisesta ja paketoinnista nautin varmasti eniten koko joulussa! Jokaiselle on keksittävä aina se oikea lahja ja kun idealamppu syttyy,sytyttää se samalla lapsenomaisen innon päästä viemään idea toteutuksen asteelle keinolla millä hyvänsä!
-(Hyvät) joululaulut. Tiedän että ne raivostuttavat monia ja ymmärrän jos joku ei niitä halua kuulla lokakuun lopussa mutta minulle ne (sopivissa määrin soiden) antavat pehmeän laskun joulun tunnelmaan ja auttavat sen etsimisessä jos se on hukassa.
-Joulufiilis,joka rakentuu kaikesta edellämainitusta ja siitä että saa hetken hengähdystauon kaikesta stressaavasta.
-Pysähtyminen,rauhoittuminen ja elämän tarkasteleminen kauimmaisesta näkövinkkelistä jolle tulet sokeaksi silloin kun paahdat pää punaisena.

Sisulla nyt!

Elävänä selviämisen prosessi on laskeutunut taantumavaiheeseen. Pahin on (toivoakseni) ohi ja joulunajan edetessä saan tilaisuuden pysähtyä. Syksy on ollut pahaa unta,johon en halua koskaan palata,mutta sen opeista voin saada jotakin uutta.

Se on kuitenkin vaatinut veronsa kaksinkertaisena: kävin taannoin hoidossa jonka tarkoitus oli rentouttaa mieltä ja kehoa. Lihaksiani venyteltiin ja hierottiin kevyesti. Seuraavana päivänä naamani oli sarjakuvamaisen vihreä,päässäni oli katupora ja paikat niin kipeät etten tiennyt miten päin olisin ollut. Näihin möykkyihin yläselässäni on kertynyt kaikki se stressi,paha olo ja pimeys jonka lävitse olen matkannut enkä tiedä miten kauan minulla menee venytellä niitä auki. Henkisten solmujen aukomiseen tarvitaankin sitten venyttelyn lisäksi runsaasti aikaa,läheisyyttä ja tilaisuus vain olla.

Minun onnekseni tälläinen ajanjakso on tuloillaan. Visio josta en olen pystynyt kirjoittamaan,sillä se on tuntunut tähdenlennon toiveelta: jos paljastan,se ei toteudu. Nyt kuitenkin tuo visio on muuttunut senverta paljon realiikaksi,etten enää malta olla puimatta sitä.

Ankara lähes puolentoista vuoden säästäminen on vihdoin suonut meille tilaisuuden tehdä uusi matka,hieman pidempi sellainen. Muistan edelleen sen fiiliksen lämpöisen Las Vegasin ja aurinkoisen Nykin jälkeen,miltä tuntui seisoa sateen pieksämällä pihamaalla,pimeyden ja viiman keskellä. Paleli enemmän kuin koskaan,mieli oli mustempi kuin koskaan ja pettynyt ajatus oli se pahin:onko täällä aiemmin ollut näin masentavaa? Tuo maailman laajenemisen tunne ja palo lähtemiseen, on toiminut siitä asti motivaationa piestä itsestään ulos mukavamman elämän haaveet,tehdä hulluna töitä välittämättä kustannuksista,sekä pistää säästöön joka hemmetin ikinen penni,jonka ei tarvitse kadota Suomen kalliin elintasohelvetin syövereihin.

Kahdella pienipalkkaisella tuon mallin säästäminen ei ole helppoa,mutta tahdon voimalla ja jopa suhteellista köyhyyttä sietämällä on saatu aurinkorannat silmiin ja rahaa tilille. Kaikki on ollut kiinni pienistä ja suurista arjen valinnoista.

Huvittavinta kaiken yli tässä prosessissa on ollut huomata kummankin aikuistuminen.
"Matka ilman huolia ja takaisin rahattomana tyhjän päälle Suomeen - kyllä sitä aina jotain keksii",oli projektin alkuvaiheessa ajatus jota ei sen kummemmin edes mietitty sillä kaikki raha oltiin pistämässä kiinni reissuun ja se kävi kummallekin oikein mainiosti.

Yhtäkkiä oltiin tilanteessa jossa elämä heitti eteen risteyksen. Säästetty oli jo tovi ja konkretisoitunut lukema alkoi mietityttää. Syntyi ajatus siitä miten paljon tulevaisuutta tuolla rahalla saisi? Mitä kaikkea saataisiin kasaan jos päätettäisiin jäädä ja käyttää rahat haaveisiin,perheen perustamiseen ja parempaan elämään? Oli pakko alkaa punnita ja miettiä takaisinpaluuta,kohdata viimein se tosiasia ettei nollatilanteeseen palaaminen ollutkaan niin hyvä ajatus eikä se tulisi olemaan niin keveää mitä nuorempana. Vaikka reissu olisi se suuri suunnitelma,elämää löytyisi myös jälkeen ja tietynlainen vastuu rahojen viisaasti käyttämisestä oli astunut esiin - nehän hankittiin niska limassa,verellä ja hiellä joten niitä ei taatusti tuhlattaisi!

Pitkällisen aivoriihen tuloksena oli ratkaisu joka vielä hetkeksi murskasi lähipiirin lapsenlapsi-unelmat,mutta antoi meille matkan vapauden,kuitenkin vapauttaen myös takaisin palaamisen stressistä. Nyt saamme nauttia (ja ärsyyntyä) toistemme seurasta,ihan vaan olla mutta pääsemme myös kokemaan jotain sellaista joka on hankalampi toteuttaa silloin jos hihoissasi roikkuu kaksi pientä palleroa.

Tahti asioiden toteutuksessa on kuitenkin ollut musertava. Etenkin viimeisen kuukauden, omaisuutemme asteittaisesta pakkaamisesta laatikoihin ja loppukuuta myöden yhä tihenevä tavaroiden muuttotahti on yhdistelmänä työssäkäynnin kanssa ollut kuollettava. Milloinkaan en ole ollut näin väsynyt,nukkunut pitkiä päiväunia ja silti mennyt aikaisin nukkumaan kun keho ei vaan saa kirittyä kiinni massiiviseksi paisunutta univelkaa. Tähän lisättynä stressi matkasta,pitkästä remontista ja asioiden muutoksesta niin en ihmettele miksi tunnelma on lähiaikoina ollut ydinpommi.

"Sisulla jatketaan eteenpäin silloinkin kun keho on lopussa eikä pää enää kestä"- Arvo 

Jopa muuttomme loppusilaus oli oma taistelunsa,sillä sairastuin paria päivää ennen vanhaan kunnon vatsatautiin, jota ei pahemmin ole arkistoissani näkynyt sitten lapsuuden. Hommat siis hoidettiin työnjaolla ruumis sängyssä ja toiselle tavaroiden roudaaminen,viime hetken pakkaaminen ja kämpän loppusiivo. Itse nousin sängystä vasta kun se vietiin altani ja verkkainen paranemisprosessi jatkuu yhä. Voin kertoa että arvostan miestäni enemmän kuin ketään tässä maailmassa,sillä kaiken tuon ultimaattisen työmäärän lisäksi hänen onnistui huolehtia minusta ja varmistaa että paranen.

Tämä ajanjakso on tosissaan yrittänyt väsytystaktiikkaa saadakseen niskalenkin. Ei ole onnistunut,voin todeta. Meillä on yhä toisemme, vahvempi side sekä päämäärä josta ei ole tingitty edes epätoivoisimpina aikoina. Jos tästä alkaisivat ne paremmat päivät ilman sitä surullisenkuuluisaa ruskeaa sadetta.

"Hei elämäs on taistelun arvoinen/jokainen polku ja jokainen tie,kivinen olkoon mut eteenpäin vie/ jokainen hetki on lahja,olipa kansi tai pohja,nyt sun on oltava vahva" -Soul Captain Band

-Ci