Rautakankia

sekä pari naurunpurskahdusta on saattanut päästä ilmoille koulussani tässä lähiaikoina.

Olen ollut opintiellä 2 viikkoa ja voin kertoa opiskelun olevan ihanaa vaikka se onkin alaa, josta minulla ei ole ennestään minkäänlaista hajua. Halusin kuitenkin oppia uutta ja olen pitkästä aikaa innostunut ottamaan opetusta vastaan. Samaan aikaan kuitenkin saan tehdä paljon töitä oppimiseni eteen sillä minulla, toisin kuin monilla muilla, ei ole taustaa media-alan parissa sitten yhtään. Onneksi tausta ei ole määrittävä tekijä, vaan kaikille annetaan yhtälainen mahdollisuus kehittyä ammattilaiseksi.

Nauhoitusten tekeminen oli yllättävän vaikeaa, sillä vaikka olen pelleillyt miljoonia kertoja videokameralle ja ollut ties missä höpöttämässä ties mitä, on radioeetterissä, sekä tv-kameran edessa oleskelu aikalailla toisesta maailmasta. Pikkuhiljaa kuitenkin jännitykseni asiasta hälvenee ja luulen että sen jälkeen alkaa jäätäminen nauhoituksissakin helpottua.

Myös uusia ihmisiä on tullut elämääni monta. Keväällä haaveilin siitä, miten kaveripiirini kasvaisi ja uudistuisi, saisi uutta virtaa ikäänkuin - vaikka koulua ei ole ollut kuin pari hassua viikkoa, tiedän juuri tuon asian tapahtuneen,yhtäkkiä, huomaamatta ja se saa minut usein hymyilemään itsekseni. Hieman äänekkään ja impulsiivisen persoonani vuoksi, huomaan että seuraani valikoituvat ihmiset omaavat samanlaista asennetta elämään ja ovat hyvin usein myös vinoutuneen ja pervon huumorin ystäviä. Heiltä myös sain parhaan kommentin itsestäni vähään aikaan: "Teikäläinen on tuollainen `all over the place´-tyyppi joka tullessaan täyttää persoonallaan koko huoneen" Läskiksikin voisi luulla, mutta ei, son se persoona ;>

Saa nähdä säilyykö yhtäkkiä muodostunut neljän ässän ydinporukka samanlaisena, kun Lehti- ja Radio&tv toimittajat haarautuvat omille opinteilleen, näiden kolmen viikon yhteiselelyn jälkeen. Onneksi tuossa porukassa on 50-50 tilanne, eli kaksi radion ja kaksi lehden puolella jolloin samaa perverssiä asennetta on kummassakin ryhmässä.

Tajusin juuri että ensiviikonloppu on minun:vanhenen jälleen vuodella. Uskomatonta että siitä on vuosi kun hypittiin pienellä, mutta niin energisellä porukalla pitkin Tabubarin tanssilattiaa. Sinä iltana fiilis oli aivan täysin Jukkapojan Silkkii-kappaleesta lainatakseni: "Dekin takana mun lemppari DJ ja se soittaa meille vain hyvii biisei,enkä vois toivoo parempaa seuraa"
Tänä vuonna kekkereistäni tulee kahta isommat, sillä kaveripiirini on sävykylläisempi kuin koskaan ja luullakseni meno sen mukaista.

Eilisilta oli täynä höpötystä, naurua ja tanssimista. Heidin luona olleet bileet alkoivat monipuolisella kokoonpanolla, mutta kumma kyllä, tällä(kin) kertaa baariin suuntasi vain tehokolmikko. Etkot olivat kuitenkin mukavimmat aikoihin ja oli hauska nähdä ihmisiä alkuperäisestä Tampereen kaveripiiristäni.

Reitti kulki Ylä-Alen kuumuuden kautta hyppimään Rodeoon, jossa totesin, että revin hyvin äkkiä pääni irti, sillä liikenteessä oli valitettavan paljon toinen toistaan tyhmemmin käyttäytyviä teinejä. Kertokaahan minulle mitä hienoa on lähteä baariin vesirajaa myötäilevällä mekolla, korkokengillä ja huolitellulla tukalla, vetää älyttömät persekännit, oksentaa pitkin vessaa, kaatuilla ympäriinsä paikkoja vilauttelemassa sekä käyttäytyä aivan täyden nartun tavoin?
Kun ajoittain katseli porukkaa tanssilattialla ulkopuolisen silmin, olo oli kuin H&M:n kuvastoa selaillessa: vaatteet olivat kopioita toisistaan ja näyttivät kaikki hyvältä jos tarkoitus on näyttää huoralta,vajaaälyiseltä tai maastoutua tapettiin. Näiden näkökulmien valossa, illanvietto Rodeossa päättyi semi nopeasti, matka jatkui ja Suskunkin hermoista säästyi suiroja.

Klubilla sen sijaan jo hienoiseksi mielikuvaksi muodostunut meininkitakuu jatkui ja huokasin mielessäni kävellessäni Klubin ovesta sisään: karman kiitos, musiikkia ihmisille. Tunnelmastamme tuli hetkessä poreilevaa tanssilattian kulutusta jollaisena se jatkui pilkkuun saakka.

Joraaminen - siinä yksinkertaisuudessaan terapiamuoto jolla itse pääsen sfääreihin, joista osittain koostuu mielenrauhani. Jorata täytyy päivittäin vaikka sitten vain luurit korvilla itsekseen, no can do!

Trust me,music is a key.



-Ci

"It´s friday, I´m in love!"

"Devil in a church"

A moment forever...never.

Jostain syystä syksy on tänä vuonna saapumassa arvaamattomampana kuin koskaan ennen. Niin arvaamattomana, että välistä tekisi mieleni vaan kiukutella ajatukselle kaiken muuttumisesta. Olen nyt uudella polulla, menossa oman elämäni tuntemattomaa kohti, mutta askeleeni eivät taitu keveästi. Paljon on harteilla ja vaikken epäilekään asioiden järjestyvyyttä ovat suuret muutokset aina jollain tavalla kipeitä. Ne koettelevat, satuttavatkin, mutta loppujenlopuksi niillä on tarkoitus.

Onnekseni pääsin kouluun ja vielä opiskelemaan alaa joka tuntuu elävän ja hengittävän minussa jo nyt - saan vihdoin tehdä sitä mitä sisimpäni on aina halunnut tehdä: kirjoittaa, maalailla asioita puheen keinoin sekä luoda. Vanha kollegani sanoi asian joka lämmitti sydäntä: olen muuttunut ja elekielessäni,puheessani sekä kaikessa ulosannissani on jo toimittajaa. Sellainen haluankin olla, mennä täysillä kiinnostavia asioita kohti ja jakaa niitä muidenkin nähtäviksi - koettaviksi.

Lisäksi sanomansa on syvää totuutta. Kaikille persoonallisuuteni muutokset eivät ole olleet positiivista kauraa mutta pääasia että olen itse tyytyväinen, sillä loppujenlopuksi minun luonteeni kokonaispakkauksena ansaitsevat ihmiset pysyvät mukana myös muutoksessa, jos niin haluavat. Toiset karsiutuvat, mutta after all: Don´t worry, I´ll find someone like you.

Tämä näkövinkkeli on juuri se mitä tulen opiskelussani tarvitsemaan sillä nyt myös niillä kaikkein pienimmillä asioilla on väliä. En enää koskaan halua herätä huomaamaan eläväni jatkuvasti tulevassa, ilman kykyä keskittyä hetkeen. Tämä kesä on muutoksineen todistanut sen, miten paljon enemmän saat elämästäsi irti kun näet asiat hetkissä, et ainoastaan suorituksena ja päämäärinä.

Lueskelin vanhoja tekstejäni ja oikein kurkkua kuristi se, millainen suorittaja sitä onkaan ollut: tuon pitää onnistua, tuon pitää hoitua määräaikaan mennessä ja tuota nyt ei ainakaan saa unohtaa - ei ihme että koko elämänsä kirjoittanut tyttölapsi jättää luomisen ja antaa sen hautuatua kiireen jalkoihin kun pää ja sielu ovat huomisessa.
Toki välistä elämä on hektistä ja asioita täytyy suunnitella etukäteen, mutta jos elät koko elämäsi tulevassa, sinulta menevät monet kokemisen arvoiset asiat ohitse aivan nenäsi alta, ilman että huomaatkaan niiden olevan olemassa. Hrrr...

Tämä aamu on ollut oudon energinen siihen nähden, että unta kaappiin on kerääntynyt vain muutama hassu tunti. Istun sängyllä, läppäri sylissäni ja katselen kahta sohva-asukkiani suorastaan hellästi: nuo rakkaat vain ovat ihmisiä täynä kultaa, timantteja ja paskaa oikeassa suhteessa. Jos tiedätte, että elämässänne on moisia pakkauksia jotka saavat aina olonne tuntumaan hyväksi, pyydän, kertokaa se heille, sillä loppujenlopuksi ihmissuhteilla vain on pirusti väliä.

Kaiuttimistani virtaavat ulos raskaat mutta haikeat sävelet. Kuuntelen taas erästä vanhaa lempibändiäni ja koen löytäneeni yhteyden heidän musiikkinsa pitkän tauon jälkeen. Jollain tavalla tämä melankolia sopii oikein hyvin hetkessä olevaan tunnetilaani. Taas tarvittaisiin Juttaa sanomaan minulle eilen monta kertaa kuullut sanat: "Susku turpa kiinni ja lakkaa ajattelemasta, se ei nyt sovi sinulle!" Yep, kellään tietoa mistä saa on/off kytkimiä ajattelun lopettamiseksi, edes hetken ajaksi?

No more to say, musiikki puhukoon puolestaan.

Sara - Yhtenä iltana "Yhtenä iltana paljon jos viiniä jois. Yhtenä iltana unohtaa pelkonsa vois. Yhtenä iltana kuoleman pyörteestä pois. Yhtenä iltana vannoisi rakkauttaan, yhtenä iltana maailma ois kohdallaan. Yhtenä iltana aikuiset lapsia ois, laulaa ja leikkiä maailma vieläkin vois."

Volbeat - We "I remember a time I believe I was fine, but inside my heart broke down in two.
Something inside starts to burn like a fire and I knew it was you" <3