on vuosi jonka puolelle on pungerrettu sitkeästi, krapulasta selvittyä.
Vuosi alkoi varsin lunkisti lomailulla, jonka ihanuutta kesti sinne 10.1.asti, jonka jälkeen duuniin palaaminen tuntui varsin tuskaisalta - ei niinkään itse työn, vaan aikaisten aamuherätysten takia. Olen luonnoltani yöeläin, joten jos vain saisin, valvoisin yöt ja nukkuisin päivät. Tämä ei kuitenkaan käy suurimmalle osalle asiakaskunnastani, joten se on joka aamu ollut pungerrettava itsensä ylös sängystä. Nyt se alkaa vasta sujua, kun kuukausi lähentelee loppuaan.
Muuten meikäläisellä on alkanut pyöriä normaali arki - töihin, salille, nukkumaan. Olin jopa vähällä aloittaa uuden harrastuksen, Reaggettonin tanssimisen, mutta se meni erinäisistä syistä vallan mönkään ja sekös vituttaa edelleen. Onneksi salilla pääsen monenlaisille tunneille ja päätinkin nyt keskittyä ultimateinnokkaasti tuon Body Combatin mättämiseen (jos joku näyttää kysymysmerkiltä tämän luettuaan, tässä sivistystä http://keho.net/artikkelit/naytaartikkeli/Bodycombat-421 ).
BC on tarpeeksi väkivaltaista tyydyttämään turhautumiseni, agressioni ja muut patoumat joita arki välistä väkisinkin kerää pääkoppaan, mutta myös tarpeeksi turvallista jotta voin tehdä liikkeet huoletta. Haluaisin kovasti harrastaa jonkinlaista taistelulajia, sillä se antaisi vielä enemmän henkistä tyydytystä, jännitysmomenttia, lihaskuntoa, koordinaatiota ja joissain lajeissa jopa notkeutta, kuin mitä nykyinen BC. Syy siihen miksi en moista harrastetta voi aloittaa on tällähetkellä aivan vieressäni - oikea kyynärpääni murtui vuosia sitten ja kursittuaan sen kokoon lääkärit totesivat, notta no can do - siitä ei koskaan enää tule lähellekään entisenlaista. Normi elämänmenoa se kestää, mutta rajuja lyöntejä ja potkuja ei. Siinä siis tiiistettynä syy, miksi käyn mätkimässä BC:ssä kuvitteellista nyrkkeilysäkkiä/vihollista.
Mutta kukkaruukusta asianpuolikkaaseen. Meitsi piti -uskokaa tahi älkää- tipattoman tammikuun! Joku nurisija pistää kuitenkin heti tämän jälkeen viestiä, että eihän tammikuu vielä ole ohitse, mutta minulle tuo on yhtä kuin onnistunut. Jos päätän jotain päätös pitää, eikä se horju edes tulevana viikonloppuna, jolloin olisi taas vuorossa biletystä. Olen huomannut että selvinpäin kekkeröinti on välistä ihan mukavaa, mutta ei minua loppujenlopuksi ole luotu lähellekkään absolutistia tahi vastaavaan kuivasuuta(toki onneksi baarissa ei asbonkaan tarvitse kuivin suin olla, mutta u catch the point, ha?) - viinan vetämisessä minulla vaan pistää vastaan sen jumalaton kalorimäärä. Siksi en kovin usein ranttaliksi pistäkään, vaan juon sellaisella käsimäärällä, että pystyn selviytymään itsekseni kotiin ja ajattelemaankin suhteellisen järkevästi. Kontrollin menettäminen on minulle vallan suuri häpeä ja juuri sen takia taannoiset Uudenvuoden pippalot ovat hyvin kirkkaasti takaraivossani kun seuraavan kerran rupean viinaa kittaamaan. Kaikista tärkeintä on kuitenkin se, että on hauskaa, olit sitten päissäsi tahi et.
Onneksi meikäläisen juomaseurue on aina sellaista sakkia, että tuosta hauskuudesta ei ooooleee puutetta. Silmät kiiltäen vain odottelen tulevaa "Kauhea Kankkunen"-leffailtaa, jossa siis katsomme kyseisen elokuvan, nauramme itsemme kipeäksi(tai ainakin minä :DD) ja niinsanotusti siemailemme alkoholipitoisia juomia - saa nähdä mitä tulee tuostakin, sillä seuraavana iltana koittaakin sitten taas reivit, toiset laatuaan tälle vuodelle. Kuten olen varmaan ehkä joskus sanonutkin, tai sitten en, AINA pitää olla jotain mitä odottaa, vaikka se ei olisi leffailtaa suurempi keissi.
-Ci