on tänään risteillyt päässäni monenmoisia. Kun paljon tapahtuu kerralla, sitä jää aina hetkeksi miettimään mennyttä ja arvioimaan, värjäytyvätkö tapahtuneet asiat myrkynvihreiksi, pahoiksi möykyiksi muistisi perukoille, neutraaleiksi beigenväriseksi arkiseksi humuksi vai selkeästi positiiviseksi, kirkkaisiin väreihin pukeutuneiksi hyviksi muistoiksi.
Kaikkea tuota kirjoa vilahtelee mielessäni nyt jatkuvana filminä ja menee hetki ennenkuin pikakelaustahti rauhoittuu ja asettuu uomiinsa. Nyt viimein kun kevään stressikierrokseni laskevat, koen hetken ajan flow-ilmiöitä toistensa perään ja olen niin väsynyt, että nukun melkein valveillakin.
Kevät on ollut tiivis, voi taivas sentään mitä kaikkea siihen onkaan mahtunut ja miten puolessa vuodessa asiat voivat lähteä kehittymään täydellisen vastakkaiseen suuntaan siitä pisteestä jossa ne ovat aiemmin olleet! Jos työrintamalla on ollut vilkasta, niin siviilissä ollaan menty kiihdytysautojen lailla jatkuvasti.
Jotkut ihmiset ovat nousseet yhä tiiviimmäksi osaksi elämääni, toiset taas etääntyneet pelkiksi hyvän päivän tutuiksi, toisiin olen menettänyt uskoni ja toisiin taas luotan kuin kallioon. Olen väsynyt joidenkin valehteluun, tyhjiin lupauksiin, mutta saanut vanhoilta ja hyväksi todetuilta ystäviltäni lupauksia jotka on toteutettu korkealta ja kovaa!
Olen kevään aikana myös oppinut joka päivä lisää siitä, millaisiin ihmisiin kannattaa satsata voimavarojaan, aikaansa ja henkistä sitoutumistaan. Kuka kestää persoonasi, oikkusi ja hyvät puolesi kokonaisena pakettina ja kuka ei? Kuka lupaa sinulle tyhjyyksiä, valehtelee sujuvasti, aliarvioi tunteitasi ja kuka taas antaa itsestään alta pinnan, luottaa ja arvostaa? Miten voit parhaasi mukaan keskellä kiireisintä arkea auttaa, opettaa, arvostaa ja olla kuulolla ihmiselle joka sen ansaitsee? Entä vaan ilmaantua paikalle, olla hiljaa, tarpeen mukaan fyysisesti lähellä kun kriisi kohtaa tärkeää ihmistä?
Elämä on opettanut taas valtavasti lisää omassa koulussaan ja toivon, että oppia uppoaa tähänkin umpiluuhun yhtä napakalla tahdilla kun sitä minulle suodaan.
Tästä kaikesta ihmisten ja kanssaelämisen innoittamana ajattelin kirjoittaa ajatuksia lähimmistä ystävistäni, sillä he ovat parantaneet jaksamistani vain olemassaolollaan. Heidän muistamiseensa en onneksi tarvitse keinotekoista, siirappista ystävänpäivää.
Meri
- Vanhin, elämäni alkupoluilta kanssani kulkenut naikkonen on edelleen siinä, missä totesi joskus ponileikkiemme lomassa olevansa "mä oon kyllä aina sun kanssa". On nähnyt, kokenut ja kolunnut myös elämäni karikot. Sellaista luurankokoa ei minulta kaapista löydy, josta tämä nainen ei tietäisi. Nykypäivänä ystävyytemme on jatkuvalla testauksella välimatkan takia, mutta olen iloinen siitä, että olemme vaikeuksista huolimatta saaneet pidettyä homman jotenkuten kasassa.
Jutta
-Internetin syövereistä live-elämääni tullut ja jäänyt jo vuosia sitten. Nykyään yksi parhaista ystävistäni ja valehtelematta se nuorin ja pienin, josta minä saan pitää huolta, mutta joka on samalla myös henkisesti samalla asteella kanssani. Arvomaailmansa samanlaisuuden ansiosta koetaan ja nähdään monet asiat samasta vinkkelistä.
Katastrofi
-Ensimmäinen ystäväni Tampereelta! Kaksimielinen sienikissa jonka kanssa ei silmäkulmieni pilke varmasti koskaan sammu. Syvällisistä jutuista, tukemisista puolin ja toisin sekä henkisestä kasvamisesta, koostuu meidän ystävyytemme ydin. Vaikka päällepäin olemme täysin erilaisia, sisällä mylläävät samanlaiset ajatukset.
Heidi
-Sosiaalisuus, puheliaisuus, huumorintaju mutta kuitenkin omien asioiden paljastamisen varovaisuus yhdistävät meitä. Ystävyyden ja siihen kuuluvien asioiden listassa, arvoissa sekä asioiden hoitamisessa - jopa stressaamisessa löytyy meistä kahdesta mielettömän paljon samaa. Arvostan ja nautin sinun kyvystäsi nähdä meikäläinen kokonaisuutena- vikoineni päivineni. Koskaan sinun kanssasi ei ole tarvinnut mietiskellä sanamuotojen asettelua, sillä kestät myös ronskia palautetta ja puhetta.
Pdex
-Kieltämättä meidän ystävyyssuhteemme Dexter - aina välistä ilmaantuu milloin fesariin, milloin suoraan naamalle tappavaa kommenttia. Joskus jutut pitävät ihan paikkansa ja toisinaan ei voi sanoa kuin "turpa kiinni ja tee minulle voileipä". Jos pitäisi valita yksi ihminen jolle voin räiskyä miten paljon vain, eikä hän silti lähtisi naama norsun perbedoksella toiseen suuntaan, se olisit sinä. Luottoa, jota ei muuten saa rahalla, omaat myöskin nykyään kiitettävän paljon. Naapuruutesi on minulle kultaa, vaikka sanoinkin joskus helvetin olevan yhteinen.
Näitä ihmisiä on kourallinen, mutta tässä voin todeta ylpeänä, että määrä on kaukana yrittäessaan korvata laatua. En vaihtaisi heitä mihinkään, enkä kehenkään, senverta hyvin ovat henkilökohtaisen muurini lävitse kaivautuneet ja päässeet.
Kai tämän kevään tarkoitus on ollut avata silmiäni, tuulettaa ystävyyssuhteitani, punnita arvojani, antaa kaikkea hyvää itsestäni niin ystävyydessä. kuin työssäkin,testata paineensietokykyäni, itsekuriani sekä opettaa minua puhumaan hiljalleen yhä enemmän vaikeista asioista, helpoksi kokemani vaikenemisen sijaan. Ylös kirjoitettuna tuo lista hahmottuu entistä paremmin ja ymmärrän, mitä kaikkea sitä onkaan saanut itsestään tulostettua ulos.
Käytännön kautta oppiminen on tapa, jolla minä tahdon elämäni elää - toivottavasti saan pidettyä siitä kiinni, aina elämäni viime hetkille saakka.
-Ci