Tänään koitti se päivä jolle en aikaisemmin ollut suonut montaakaan ajatusta enkä osannut odottaa yhtään mitään.
Viisaudenhampaani siis poistettiin tuossa pari h sitten ja alan olla vahvasti sitä mieltä, etten ole koskaan ymmärtänyt mitään pelkoa niin hyvin kuin hammaslääkäripelko - ainakaan tämän kokemuksen jälkeen.
Tiesin että hampaan poistaminen saattaisi hieman sattua mutta luotin korkeaan kipukynnykseeni, joka oikeastaan pitikin pintansa; perkeleen hampaan perkeleen juuret olivat vain syvemmällä ikenessä kuin osasin arvata. Toimenpide itsessään ei sattunut mutta näin jälkeenpäin on kipu vaan kasvanut särkylääkkeestä ja pakastevihannespussista huolimatta. Myös toimenpiteen suomat "mukavat" äänet (kuvitelkaa vaan sen hammasporan vinkuna suussanne) saivat minut ajattelemaan miten paljon symppaankaan niitä ihmisiä jotka hammaslääkäriä pelkäävät. Itsessäni eivät mokomat saaneet niskavilloja pystyyn sillä mielessäni oli päällimmäisenä ajatus, notta mokoma hammashan ei minulle vittuile ja poraaminen on vain hyväksi.
Tässä yrittäessäni syödä kasvissosetta toispuoleisesti(kyllä,oikea puoli on vieläkin tunnoton) mieleeni pätkähtää ajatus siitä, että vaikka kokemus ei järisyttänyt maailmaani, on kipu suussa kuitenkin yksi vittumaisimmista asioista mitä tiedän! Ja voi vittu tätä puudustusta, se ei varmaan lakkaa koskaan.
Terveisin Vinkuvonku!Ci ;)