Yep, tuossa kai tämän blogitekstin sisältö pähkinänkuoressa. Mutta mitä tapahtuukaan kun sen pähkinän avaa?
Aloitanpa alusta eli siitä vapusta josta nyt tosiaan on viikon verran aikaa. Tuntuu kieltämättä valovuosilta, sillä itselläni on ollut jostain kumman syystä suuria vaikeuksia päästä takaisin arkirutiiniin hieman unenomaisen mukavien päivien jälkeen.
Torstai 30.4 alkoi kiivaalla työpäivän loppumisen odottelulla joka sittemmin vaihtui kaasujalaksi, Alkon kautta kotiin. Illan pyhänä suunnitelmana oli mennä koskenrantaan pikniköimään ja sieltä sitten sinne minne nahkakompassi näytti. Sen ehkä illan hauskaksi tekikin, kun tuota kompassia ei sattunut kellään meistä porukan alkuperäisjäsenistä olemaan. No, mikäs siinä pikniköimässä, kun aurinko paistaa sata lasissa ja lämmintä on sopivasti. Kanssani olleet tyttöset olivat ja varmasti ovat vastaisuudessakin monen hauskan hetken takana, eli kiitokset heille siitä tähän väliin <3Ilta meni, oli ja tuli ja siihen mahtui kaikkea mahdollista ja etenkin sitä mahdotonta.
Well, seuraava päivä ei ollut pekkaa parempi - unien ja pienen kaupungilla pyöriskelyn jälkeen aloin olla valmis uutta nousua varten. Eipä muu auttanut kun lonkeropäkki kainalossa takaisin koskenrantaan jossa lämpötila ja auringonpaiste pysyivät ennallaan. Jauhettiin paskaa, juotiin, jauhettiin paskaa ja vielä juotiin jonka jälkeen löysimme Vilman kanssa itsemme tekemässä lähes epätoivoista yritystä rynniä vessaan. No, kuten arvata saattaa koko idea meni aivan päin persettä, onneksi vain ei kovinkaan suurin ja pahoin seurauksin. Tämän jälkeen olikin vuorossa risottoa álá Vuokko, niin eriskummallisessa paikassa notta en koskaan unohda syöneeni siellä. *naurua* Ja kuten yleensä koplamme illanviettoihin kuuluu, piti tanssijalalla mennä pistämään koreasti ja tälläkertaa uhrina toimi Cabaree. Tuon pahaisen diskohelvetin yläkerrasta en vaan kertakaikkiaan pääse irti - johtunee kai nostalgisista ala-asteen diskohiteistä joita tuli veivattua pimennetyissä jumppasaleissa vain hieman vaahtosammutinta suurempana. Niin tai näin, voin kertoa että ilta toimi varsin hyvin vaikka loppuillan saldona olikin ajoittainen muistin pätkiminen(=pari kossubatterya liikaa).
Seuraava aamu oli krapulainen edelliseen verrattuna, sillä vaikken varsinaista pahaa oloa kokenutkaan, toi hillitön kb-kooma niin utopistisen tunteen, että välillä mietin olenko hereillä ollenkaan. Onneksi lämpötila ulkona oli sen verran mairea, että päähänpistoksi tuli lähteä käymään Pyynikin rannassa, jossa porukkaa riitti ja jopa musiikkia \0/Tästä innostuneena iltani johti Salhojankadun pubin(ei hitto mikä meidän porukan inside mesta) kautta tanssimaan. Tälläkertaa tosin viinatta, sillä edellisillan kaadon jälkeen ei alkomahooli maistunut ollenkaan, vaan lasissani lillui ainoastaan vettä.
Sunnuntai menikin liikkuessa kun hinasimme itsemme Pyynikin näkötorniin - sinne kun johtaa sellaiset pari vienoa porrasta, emmekä me totaaliurheilijat(noh ainakaan minä,h0h0) suostuneet hissin palveluksiin. Tornista olikin mahtavat näkymät ja taisipa joku meistä vetää munkkikahvitkin tuon näkymän kyytipoikana. Pyynikin näkötornin munkit kun kuulemma ovat Treen parhaita; itse en osaa oikein sanoa juuta enkä jaata sillä en pahemmin munkkeja harrasta. (Ainakaan syötäviä ;) Jäätelöä sensijaan tuli vedettyä ihan kiitettävästä, sillä se maistuu irtoversiona jostain syystä (muka) aina paremmalta.
Viikonloppu meni kuitenkin aivan liian nopeasti ja kuten jo mainitsin, arkeen palaaminen on ollut yhtä stressiä, tappelua, kiukkua ja vitutusta - ehkä tämä tuleva viikonloppu hieman tasaa taas puntteja.
Boogie näet on lähteä Jyväskylään sukuloimaan, sekä viettämään parhaan ystäväni ryppyyntymisjuhlaa. Se on kai sitten aivan oma tarinansa, sillä näiden Jykylän neitien kanssa kun lähtee viihteelle, se tietää automaattisesti legendaarista iltaa. Mielenkiintoista? Kyllä.
-Ci