Tästä kaikesta huolimatta oloni on verrattain tyyni:stressiä toki hieman, mutta verrattuna siihen, miten voisin menettää yöuneni,saada vatsahaavan ja pyörtyä stressin takia, tilanne on varsin hyvällä pohjalla. Tässä huomaan nyt selkeästi eron ns. "vanhaan"minääni, jonka hormonitasapainoa keikuteltiin nuoralla kiitos pillereiden. Enää minun ei tarvitse tuntea tiukoissa tilanteissa kuristavaa tunnetta rintakehässä ja hyppiä seinille pienistäkin muutoksista. Nyt otan jutun kerrallaan haltuun, hoidan homman loppuun ja kohtaan seuraavan - asiat asioina, kuten sanotaan ja kas kummaa piponi ei kiristä. Asenteella pääsee vaikka kuuhun ja sitä ajatusta haluan vaalia, vesittämättä sitä turhalla stressillä.
Lisäksi aika kulkee aina eteenpäin samaa tahtia, se ei koskaan hidastu tai nopeudu toisin kuin ihmisen kokemus siitä. Vaikka välistä vaikeuksien edessä aika tuntuu pysähtyvän, kipupisteeltä tuntuva hetki menee ohitse ja ratkeaa aina johonkin suuntaan.
Ulkona on syysauringon valtakunta ja elämäniloni pilkahtaa pinnassa vielä ennen masentavinta ajanjaksoa. Tuuli tuntuu julmemmalta kuin kuukausiin ja pimeä syöksyy ylle nopeaan, onneksi ei vielä muutamaan tuntiin.
Ennen jäätävää kylmyyttä, talvea ja etovaa loskakeliä on mukava katsella värejä - vaikka inhoan syksyä, en voi olla ihastumatta yhä uudelleen tässä osassa Suomea vallitsevaan ruskaan. Se on keltainen, oranssi ja punainen - hehkuvan täydellinen, kunnes pakkanen repii värit irti ja polkee ruskan jalkoihinsa. Jos maiseman osaisin maalata, yksi suurimmista ja intohimoisimmista tauluistani olisi takuulla joku ihmiselämän kohtauksista juuri syksyn ruskanlehtien seassa. Tekisin taulusta niin syvän, mielenkiintoisen ja intensiivisen että katsoja tuntisi kylmän tuulen kasvoillaan ja kuulisi lehtien kahinan korvissaan
Tänäiltana tahdon löytyä kynttilöiden keskeltä, huopaan kääriytyneenä ja katsella hämärän sylissä elokuvan jos toisenkin. Arkea, niin kovin pientä, mutta sitäkin merkityksellisempää
Nonpoint: What a day, pauhaa stereoista vieressäni ja se kuvaa aika hyvin tunnelmaa. Istun kirjoittamassa tätä laatikoiden keskellä joissa parveilevat tavarat ovat yhtäkkiä ilmestyneet tietoisuuteeni paremmin kuin ennen - menin nähkääs kuvittelemaan ettei minulla ole niin kovin paljon tavaraa. Kuka hitto sitä on haalinut näihinkin pieniin neliöihin näin juuttaasti ja vielä minun alaisuuteeni? Toki tämä on varmasti pienin muuttokuormani koskaan, mutta siitä huolimatta se tuntuu taas parin vuoden jälkeen uskomattoman suurelta.
Anyhow,tänään sain viimein tarpeeksi aikaa, intoa ja pahvilaatikoita kasaan aloittaakseni mittavan operaation kasatakseni elämäni irtaimiston kannettavaan muotoon. Teemu kirkasti lisäksi päiväni tuomalla minulle jesaria ja pääsin ihan työnteon makuun kasatessani, lajitellessani sekä karsiessani materialismiröykkiötäni. Huomenna sama samba jatkuu ja viikon päästä hikoilen roudatessani noita laatikoita autoon ja autosta pois, uuteen asuntooni.
Muutan ensimmäistä kertaa elämässäni rivitaloyksiöön! Hauska nähdä miten kerrostalojen asukki asettuu rivitaloon, joka ajatuksena oli heti ensi hetkestä lähtien vallan kiehtova. Tähän kämppää lisäksi sisältyy kaikki se mitä tarvitsen: paikka pyykkikoneelle, paikka autolle, oma piha ja jopa sauna - siis enemmän kuin uskalsin toivoa! Nyt on jo havainnoitavissa, mistä löydyn talvipakkasilla lämmittelemästä ja kuulen jo sähkölaskuni lihovan ja röyhtäilevän.
Myös lenkkitossuni käyvät huutelemaan eteisestä kutsuvasti korvaani(ja aurinko paistaa silmääni!) joten on se vielä pakkailun päätteeksi vedettävä releet ylle ja juostava syysilmasta lämpimämpi.
Doris Day - Autumn Leaves
-Ci