Uskokaa tahi älkää, kumpikin on mahdollista sisällyttää samaan blogitekstiin. En aio rajoittua varmaan koskaan aiheideni suhteen, joten tämä miksaus on pientä.
Ensin aloitan murinasta, joka tosiaan on murisemisen arvoinen asia.
Kaipa se on aloitettava alusta. Tämä stoori alkaa viimevuoden marraskuusta jolloin satuin eräänä aamuna selailemaan Aamulehteä(äh, en ole vieläkään tottunut tuohon lehteen Keskisuomalaisen jälkeen) ja huomasin siellä jutun Kaveri -eli Best buddies- toiminnasta ja luin koko aihetta käsittelevän artikkelin kokonaan. Se käsitteli Suomen Kehitysvammaisten tukiliiton ylläpitämää ja pyörittämää Kaveri-projektia jonka tarkoituksena on "yhdistää" kehitysvammainen ja vammaton ihminen kaveripariksi ja näinollen ehkäistä kehitysvammaisten(sekä varmaan hieman nk. "normaalienkin" ihmisten) syrjäytymistä. Samalla avataan ihmisten silmiä avarakatseisuuteen; kehitysvamma ei tartu, sitä on monen asteista eikä se TODELLAKAAN haittaa elämistä jos itse niin haluaa.
Innostuin kovin aiheesta ja surffasin nettiin Kaveri-projektin kotisivuille( http://www.kvtl.fi/kaveri/bb) ja pistin menemään hakemusta, johon vastattiin tammikuun lopulla. Minulle oli löytynyt omaa persoonaani vastaava kaveri, jota sittemmin lähdin tapaamaan Tampereen keskustaan. Täytyy sanoa että meillä synkkasi heti ja huomasin jo ensimmäisen tapaamisen lopussa nauravani ja pöliseväni kuin monta vuotta tuntemalleni kaverille.
Lotta on ystävänäni erittäin huumorintajuinen, sarkastinen(tuosta piirteestä tälläinen sarkastinen paskiainen nauttii erityisesti), puhelias ja suorapuheinen - paljon minun kaltaiseni, mutta myös herttaisempi. Kehitysvammaisuus ei hänessä juuri ulospäin näy, mutta ilmenee lähimuistin puutteena, lauserakenteissa sekä ns. jumiutumisena tiettyihin paikkoihin,reitteihin ja asioihin. Kaverini kuitenkin korvaa puutteensa roimalla annoksella rempseää elämänasennetta, iloa, huumoria sekä myös herttaisuutta. Voin suoraan sanoa että harvan nk. "normaalin" ihmisen kanssa on juttu luistanut alusta asti noin hyvin.
Se taustatiedoista - sitten itse asiaan joka todella saa sappeni kiehumaan; kaverini oli siis eräänä perjantai-iltana kaupungilla keräämässä pulloja, lisätienestin hankkimiseksi kun hänelle tuli huutelemaan todella röyhkeä ja huonokäytöksinen, YLLÄTTÄEN keski-ikäinen mies. Mokoma paskiainen sanoi mm. että kaverini kaltaiset vammaiset yhteiskunnan elätit eivät ole tarpeeksi arvokkaita edes pulloja keräämään ja heidän sietäisi pysyä neljän seinän sisällä, pois KUNNON ihmisten jaloista.
Voinette hyvin arvata millaisen kirosanaröykkiön suustani päästin kun asiasta kuulin; VITTUSAATANA sentään että voi ihminen olla täysi ääliö, mulkku ja latvasta laho samassa paketissa. Mikä hiton oikeus tuollaisella mukamas "paremman luokan kansalaisella" on tulla aukomaan päätään ihmiselle, joka ei todellakaan kehitysvammalleen mitään voi ja ansaitsee itselleen lisätienestejä rehellisin keinoin??! Kaikkein ihmeellisintä tässä episodissa on se, että mies ei kuulemani mukaan vaikuttanut edes olevan humalassa - onko vielä oikeasti olemassa noin täyskyrpiä ihmisiä jotka selvinpäin KEHTAAVAT mennä tuollaista paskaa päästämään suustaan? En tosin hyväksy tuollaista käytöstä känniläiseltäkään, mutta se olisi asettanut jutulle heikot, mutta tajuttavat raamit. Jos mukana olisin ollut ja tilanteen nähnyt, temperamenttini tuntien seuraava yö olisi mennyt putkassa pelaten kuulapeliä tuon kaverin hampailla.
Ahdasmielisyys on jokapäiväinen asia varmasti monelle vähääkään erilaiselle ihmiselle. Oli kyseessä sitten kehitys ja/tai liikunta vamma, seksuaalinen suuntautuminen tai mikä tahansa ihmistä massasta erottava tekijä, tulee valitettavasti aina olemaan ääliöitä jotka eivät kykene näkökantaansa laajentamaan. Se ei silti tarkoita, että tarvitsisi kuihtua huonosti kasvatetun viisivuotiaan tasolle ja päästellä suustaan sammakoita. Onneksi jokainen voi muuttaa juuri itseään ja omaa näkökulmaansa asioihin.
Ahdasmielisyydellä ei pääse mihinkään tässä maailmassa - laput silmiltä pois ja näet saletisti enemmän ;)
Loppuun onkin hyvä käydä vain hieman hehkutuksen puolella, sillä asia ei todellakaan ole suuri, mutta niin nautittava etten voi estää virnettäni nousemasta korviin. Tänään tullessani kotiin kaupungilta oli ovessani pieni yllätys; huoltoyhtiön kaverit olivat saaneet ahterinsa liikkeelle ja tulleet muokkaamaan frontdoorini oikeaan olomuotoonsa. Nyt ovessani lukee pelkästään oma sukunimeni, ei mitään muuta <3 En tiedä miten tuollainen pieni asia voi saada ihmisen näin iloiseksi, mutta se antoi tunteen siitä, että olen viimeinkin MINÄ ITSE, stana. Voitte olla varmoja että tuosta ovesta käyvät tästälähtien vain ne, jotka katson sen arvoisiksi. *virne*
-Ci kiittää ja kumartaa ja lyllertää syömään muroja,h0h0!