pian. Satuin katsahtamaan ulos äsken ja huomasin, että hämärä alkaa pian hiipiä ulkoa sisätiloihin. Kuten minusta joulun iltoihin kuuluukin,hämärä on väriltään sinistä ja se osaltaan värjää hangenkin sinihohtoiseksi.Pakkasta taitaa olla hivenen ylitse 15 astetta, joka upottaa hienosti terävät hampaansa naamaan koiraa lenkittäessä.
Koko päivän vallinnut hidas tempo(nimimerkki lounas kylpytakissa) ja laatuaika kummankin vanhemman kanssa ovat antaneet minulle paljon lisää syitä hymyyn. On pelailtu, katsottu valokuvia sekä niitä kuuluisia rikossarjoja. Kaikkea sitä mitä ei koskaan kerkeä normiviikonloppuisin tekemään.
Kaiken tuon hymyn keskellä on kuitenkin asia joka vetää aina mietteliääksi; kaverin haudalla käynti. Vaikka haluan ehdottomasti joka joulu käydä viemässä kynttilän hänen haudalleen, pistää tuo paikka ja hautakiven näkeminen aina jollakin tavalla elämään uudelleen hautajaistensa tunnelman - kaiken sen surun, itkun ja ahdistuksen. Noiden mielikuvien lisäksi tuo tapahtuma muistuttaa minua aina elämän hauraudesta, jonka haluaisin osata pitää mielessä kaiken hektisyyden keskelläkin. Et voi koskaan antaa läheisillesi liikaa rakkautta ja kertoa heille välittäväsi - varastakaa ihmiset aikaa toisillenne, sillä liian pian heräätte päivään jonka jälkeen sitä ei enää koskaan ole. Tiedän valitettavasti mistä puhun.
Haikeuden ja liian alakuloisen olon karkoittamiseksi näen onneksi pian rakkaimman ystäväni. Joululahjansa on vielä antamatta, joten eiköhän ole aika lähteä tästä koneelta leikkimään pukkia vielä kerran, muhaha!
-Ci