Kevään koittaessa omenapuu puhkeaa kukkaan
valkoiseen huntuun.
Niin äitikin nuoruutensa keväässä
oli valkea morsian.
Kesän kuluessa omenapuu kasvattaa
punaposkisia hedelmiä.
Äiti aloittaa Luojalta saamansa tehtävän
synnyttää,kasvattaa lapsiansa,
suojelee pahalta maailmalta
vointinsa mukaan.
On onnellinen tehtävässään vastoinkäymisissäkin.
Samoin puu vahvoilla oksillansa kannattaa
hedelmiään myrskytuulessakin.
Ja niin saapuu syksy.
Omenapuu antaa kasvattamansa hedelmät
ihmisten ravinnoksi.
Äiti antaa lapsensa maailmalle
kaivaten,rukoillen puolestaan.
Puu seisoo yksinäisenä pihamaalla.
Äiti katsoo kohtalotoveriaan surullisena.
Työ on tehty,tehtävä suoritettu.
- Helmi Latva
Tuon samaisenu runon, lopusta hivenen iloisemmaksi muutettuna, sai oma äitini tänävuonna korttiinsa. Runon kokonaisvaltainen elämänasenne ja äidin elämän kuvaus tärkeässä tehtävässään, olivat kovin koskettavia.
Olen joka vuosi yrittänyt keksiä äidilleni jotain speciaalia ja useimmiten onnistunutkin. Tänä vuonna se oli ensiksi todella hankalaa, sillä materian ostaminen oli poislaskettu porukoiden lähestyvän muuton takia. Mietin hetken, mitä antaisin, sillä halusin kuitenkin ilahduttaa mammaa jollakin yllätyksellä. Sitten silmiini sattuin pomppaamaan Interfloran kukkavälityspalvelu.
Ei muuta kuin into piukassa tilaamaan kukkia(joita en siis ole KOSKAAN aiemmin mutsille ostanut) ja Florassa olikin toinen toistaan kauniimpia vaihtoehtoja.
Valistin asetelman joka oli kuvastossa kovin vaatimaton, mutta reaalielämässä naisen kostetuksella höystettynä valtaisan upea. Kuvitelkaa allaolevan linkin kukka-asetelmaan tuplaleveys vihreää, valkeita liljoja ja punaisia gerberoita.
Siinä siis äitienpäiväyllätys, jonka sai kotiin kuljetettuna kätevästi vain päivässä! Mamma oli kovin ihastuksissaan ja aidosti yllätetty(ei ole koskaan saanut mitään lähetin tuomana) joten puska teki tehtävänsä.
Tämä päivä jatkuu äitienpäivälounaalla mummolassa, josta tulen taas -jos vanhat merkit paikkansa pitävät- pyörimällä takaisin.
Myös kaksi edellistä päivää Jyväskylässä ovat olleen mukavia. Perjantaina kävin terassilla vanhan ystäväni kanssa, jota en ollut nähnyt vuosiin! Hullua miten aikaa on kulunut välissä, mutta siitä huolimatta minulla oli kovin levollinen ja rauhallinen fiilis mennä tapaamaan kaveriani. Kiitokset vaan Mariannelle sympaattisesta seurastasi - oli yhtä vaivatonta kuin aina ennenkin <3 Se on vaan hullua miten joidenkin ihmisten kanssa juttu jatkuu täsmälleen yhtä vaivattomasti kuin oltaisiin viimeksi tavattu ja juteltu eilispäivänä vaikka välissä on vuosia!
Lauantaina sitten vietin laatuaikaa vanhempieni kanssa. Pelattiin korttia parvekkeella johon paistoi lämpimästi aurinko. Aloitin terassirusketuksen ottamisen ja hyvinhän tuo alkoi, sillä korttipeli venyi ja venyi. Viimein kun saimme pelin päätökseen (ja minä nielin karvaan häviöni kalkin), tupsahti päivänsankari ovesta sisään. Isäni alkoi heti laulaa hieman muunneltua versiota kolmekymppisestä: "Mä oon kakskyt kolme vee, mä oon kakskyt kolme vee" ja Meri jatkoi nasevaan tahtiin: "siitä se elämäni sitten huononee" :D Onnentoivotusten jälkeen hyppäsimme autoon ja kaasutimme keskustaan katsomaan parhaani uutta asuntoa, johon ihastuin ensi silmäyksellä! Kompakti parvekkeellinen kaksio kaiken keskellä, oli vielä hieman muuton myllerryksessä, mutta pystyin jo näkemään miten hienon kodin kyseinen pariskunta siitä itselleen muovailee. Hallitun kaaoksen keskellä katsoimme hallitun tylsää jääkiekkoa hetkisen kunnes kynnys ylittyi ja päätimme Merin kanssa liueta paikalta vähin tai ei niin vähin äänin.
Matkamme jatkui Katseeseen, jossa epäonneksemme harrastettiin epätavallista rahastusta, otaksuakseni jonkun pumpun toimesta. Emme alistuneet tähän houkkamaisuuteen vaan suuntasimme askeleemme Suomi puolelle, jossa valitettavasti ei biiseillä hurrailtu. Yhden lonkeron jälkeen liuettiin paikalta ja vaihdettiin parempaan: vietimme terapeuttinen jutusteluhetken ajellen ympäri öistä Jyväskylää. Siinä tuli puitua kyllä puun juuretkin ja henkinen olotilani oli kevyempi kuin vähään aikaan. Lisäksi nukuin kunnolla ensimmäistä kertaa viikkoon ja nyt olo on sellainen että voisin kirmata vaikka Jyväskylän lävitse juosten. (Joka tosin ei kiitos asfaltin ja polveni ole fyysisesti mahdollista :D) Kiitos siis päivänsankarille juttuseurasta ja kaikesta muustakin <3
Ehkäpä son toteutettava uhkauksensa ja lähdettävä hieman kirmailemaan tuonne ulos - hyvä vähän aktivoida kehoaan liikkeeseen ennen massiivista lounaan toista maihinnousua.
-Ci