Olen repinyt itseäni kappaleiksi joka suuntaan - yrittänyt olla jokaisella elämäni osa-alueella sadalla prosentilla. Olla paras avovaimo, paras ystävä, paras oppilas ja ennenkaikkea paras minä elämässäni. Vasta nyt tajuan, että itsensä repiminen ja sen oikeellisuus on kaikki vanhan minäni valheita itselleni. Uskoin vuosia että kykenen kaikkeen kun vaan teen pirusti töitä, en usko kehenkään enkä mihinkään ja puurran kaiken lävitse yksin, suurin osa elämäni ihmisistä käsivarren mitan päässä itsestäni (erästä vanhaa ystävääni lukuunottamatta).
Nyt ensimmäistä kertaa tajuan, että tuo kaikki on vain itselleni suoltamaa legendaa ja minäkuvaa joka muovautui suorittamisen ristitulessa. Mitäpä luulette että seuraa jos yrität suorittaa elämääsi? Aivan, kaikki kusee reisille.
Olen pitkään ajatellut vain toisia ihmisiä - heidän ongelmiaan ja sitä miten voisin heitä parhaiten auttaa. Tässä kaikessa rytäkässä olen unohtanut itseni, oman pääni ja omat ongelmani, painanut ne villasella, uskotellut ettei niitä ole ja ne ovat niin mitättömiä ettei niitä tarvitse käsitellä. Jokainen tietää miten helppo on jaella neuvoja ympäristöönsä mutta kuinka moni oikeasti elää niinkuin neuvoo? Veikkaan että aika häviävän pieni osa. Ja mitä seuraa kun lähdet uskottelemaan itsellesi, että sinä olet se, jolla on aina kaikki hyvin? Mielenvoimalla saa paljon hyviä muutoksia aikaan, mutta koska se on väkevä voima, sillä saat aikaan myös tuhoa, jopa huomaamattasi.
Olen aina ollut selviytyjä, tuki ja turva. Se syli johon käpertyä, olkapää jota vasten itkeä. Tämä rooli muovattiin minulle jo lapsena ja olen painanut täysillä, sen roolin täyttämistä varten. Kiltteys jota minussa edelleen on liikaa, on buustannut tuota ajatusmaailmaa ja vaatinut minua täyttämään tuon roolin asettamat normit. Olen ollut itse itseni vanki kauemmin kuin muistankaan ja vasta nyt kamelin selkä on napsahtanut poikki. Kun paneudut tarpeeksi kauan johonkin muuhun, et enää muista, että sinun olisi syytä paneutua myös itseesi.
"Onko kaikki hyvin?" - miten monta kertaa olenkaan ohittanut tuon lauseen ovelilla vastauksilla!
Minähän olen se, joka selviää aina, kaikesta ja yksin.
Menestyksen salaisuus on yksinäisyydessä.
Totta ja sen takia en haluakaan enää menestyä vaan keskittyä siihen mikä on oikeasti tärkeää niin oman pääni, kuin elämänikin kannalta.
Jokaisen kannattaa välistä pysähtyä miettimään mikä oikeasti merkitsee juuri sinulle ja miten paljon?
Punnita ja tarkastella tunteita joita eri asiat herättävät - saanko esimerkiksi työstäni/opinnoistani niin paljon hyvää tunnetta irti, että vapaa-aika (parisuhde, ystävät, mikä nyt kelläkin on vapaa-aikaa) ei vaan pysty antamaan sitä kaikkea?
Vai onko minun totuuteni siinä, ettei minua kiinnosta akateeminen koulutus ja yhteiskunnan hyväksyntä, vaan saan sen kaiken tunteen mitä tarvitsen parisuhteestani/ystävistäni? Mikä painaa vaa´assani enemmän kuin mikään muu ja mitkä asiat ovat lopulta merkityksettömiä? Penkomalla omaa pääkoppaa, tarkastelemalla ja pohtimalla voit löytää itsesi kyseenalaistamasta jokaisen oman normisi ja se jos mikä on pirun hienoa itsetutkiskelua!
Ihminen on kuitenkin loppupeleissä hyvin alkukantainen olento, joka etsii aina asioita jotka tuottavat hyvää tunnetta.
Kaikesta mitä teet on pakko saada jotakin itselle, jotain hyvää irti - jos sitä ei saa ollenkaan, tai saa vähän, kyseinen asia jää helposti vähemmälle ja tilalle astuu jotakin muuta, joka tuottaa enemmän tuota mainitsemaani hyvää tunnetta.
Mietitäänpä tilannetta, jossa ihminen rakastaa työtään ja viettää kaiken mahdollisen ajan työpaikalla - silloin työ antaa elämälle merkityksen, tunteen siitä että osaa jotain, on paras jossain ja nauttii kun voi toteuttaa sitä, missä on parhaimmillaan. Ei tämänkaltainen ihminen hoida ihmissuhteitaan, tai vietä aikaa läheistensä kanssa. Miksi? Koska kaikki se hyväksyntä(niin itseltä kuin toisilta) ja tunne siitä että on ykköstykki omassa työssään, antaa kaiken sen mitä kyseinen ihminen tarvitsee. Tällöin ihmissuhteet eivät pääse koskaan niin "ylös arvoasteikolla", antamaan parempaa tunnetta ja hyväksyntää koska kaikki tuo saavutetaan jo työssä.
Loppupeleissä merkitystä ei ole kuin omalla sisäisellä, puhtaalla totuudella siitä, mitä haluat ja mihin järjestykseen laitat elämäsi asiat: mitkä asiat ovat tärkeämpiä kuin toiset ja onko mikään niistä se kaikkein tärkein, jonka takia uhraat kaiken muun? Minulla tälläinen asia on ja aion pitää siitä kiinni vaikka sitten kaiken muun kustannuksella.
Karua mutta totta - ihan niinkuin elämä itse.
-Ci
I craked my head and broke my
I craked my head and broke my
heart.
Everything falls apart.
Kuvat: yle.fi