Tämä kesä, voi mikä tapahtumien manifesti!
Olen elänyt enemmän kuin yhteensä menneen vuoden aikana ja tiedän tällä kaikella olevan tarkoituksensa: juuri tämä kesä, juuri nämä ihmiset lähelläni, juuri nämä tapahtumat ja asiat - hiljalleen alan hahmottaa sitä mihin elämä on minua seuraavaksi viemässä. Olen myös itse muuttunut, kasvanut uuteen suuntaan, avannut silmäni, kyseenalaistanut omia pinttyneitä arvojani, näkökantojani sekä tutustunut itseeni uudestaan. En edellenkään ole vinksahtanutta hullua kummempi, mutta asteen onnellisempi hullu? Kyllä vain, sitä on kannattanut tavoitella.
Nyt tiedän selvemmin sen, mitä tahdon elämältäni ja mitä en. Uranvaihtooni on aktiivisesti lyöty nyt toista vuotta kapuloita rattaisiin yhdeltä jos toiselta suunnalta joten on aika korottaa panoksia. Yhteiskunta ei saa määritellä minua ja sitä mitä elämälläni teen. Aloitan oman arkeni rakentamisen uudelleen pienistä palasista ja menen juuri sinne minne haluan vaikka sitten väliaikaisen työttömyyden ja toimettomuuden kautta. Se toki tarkoittaa rahallisesti vaatimattomampaa elämää mutta onneksi olen penniä venyttänyt ennenkin ja kehittynyt siinä arkielämän mestariksi joka budjetoinnilla pystyy elämään sellaista elämää kuin haluaa tarvitsematta tinkiä itselleen tärkeistä asioista. Kaikkea ei voi saada, mutta in the end - tarvitseeko?
Sicilian matkasta en tässä kirjoita sen kummempaa, sillä siitä on tulossa täysivaltainen matkapäiväkirja, kunhan saan moisen väännettyä loppuun. Sen vaan kerron että vaikka Finnair meni totaalisesti arvostusasteikossani vessasta alas sinne "annan mieluummin karhun kopeloida"-osastoon (kiitos vaan prinsessalleni mainiosta toteamuksesta!), itse matka, ihmiset, maisemat ja ennenkaikkea ILMASTO pyyhkivät pois viikoksi mielestäni kaikki huolet.
Palasimme Siciliasta 19.7 eikä taaskaan kauaa mennyt kun olin jälleen menossa. Seuraavana päivänä suuntasin askeleeni Särkänniemeen muuttumaan jälleen lapseksi joka silmät innosta loistaen käy laitteen jos toisenkin lävitse. Vielä kun seurani oli helposti innostuvaista, välitöntä ja kahjoa, ei reissusta hauskuutta puuttunut. Pelokkaiden ilmeidensä seuraaminen jonottaessamme Tornaadoon oli itselleni myös parasta stand-upia hetkeen ja myhäilin tyytyväisenä paskamaisuudelleni - minun kanssani lupaukset kun pidetään tahi itketään ja pidetään, jokainen saapi ihan itse valita ^_^
Särkästä selvittyäni hyppäsin junaan ja kiisin kohti Joensuuta, Jutan maisemiin. Matka meni mukavasti lukuunottamatta jumalattoman nopealla temmolla tekemääni junanvaihtoa jossa sai juosta ihan pää hiessä. Helvetin VR ja sen myöhästymiset, antaisivat edes Venailla
Rauhassa,prkle!
Sittemmin päästyäni seuraavaan junaan sain vaunukaverikseni mukavanoloisen naisen jolla oli mukanaan Espanjan vinttikoira nimeltä Belle. Suloinen, suuret silmät ja siron ulkomuodon omistava utelias koira kaunotar tuli nuuskimaan meikäläistä, eikä sitä sen koommin tuon matkan aikana kauheasti hetkiä ollut, milloin en olisi häntä rapsutellut. Omistajansa kanssa juteltiin koiran omistamisesta ja sain tietoa löytökoirista sekä siitä löytökoiratarhasta josta Belle oli alunperin nykyiselle omistajalleen päätynyt. Minua koiraihmisenä lämmitti huomata miten paljon pahaa elämässään kokenutta koiraa rakastettiin täydestä sydämestä ja annettiin koti jonka jokainen koira ansaitsisi.
Joensuussa meininkiä riitti ja kolmena iltana notkuimme kantikseksi muodostuneessa Fever baarissa, jossa riittää mielenkiintoisia ihmisiä sekä mainiota läppää jopa henkilökunnan kanssa heitettäväksi. Kuiteista taiteltiin milloin truusuja, apinoita kuin ankkojakin ja läppä oli sen mukaista! Myös Kata pääsi paikan päälle lauantaina ja ainoa mikä hermojani kiristi oli erään apinan "Hey I´m He-Man, I can FLY"- tyyppiset yltiöraivostuttavat kännit joiden takia sain leikkiä loppuillasta lapsenvahtia. No, eipä tullut seuraavana aamuna särkylääkettä vaan käsky pitää turpa kiinni ja laittaa sipuli takaisin tyynyyn - sitä kun saa mitä tilaa, HÄHÄ!
Jumalattoman koomaisen ajomatkan jälkeen päästiin takaisin Tampereelle, jossa en taaskaan hengaa kovin kauaa - tänään on nähkääs luvassa parituntinen terapiasessio kirjoittamisen muodossa kun matkustan junalla Helsinkiin ja sieltä Nummi-Pusulaan porukoideni luo. Siellä heidän asuntonsa on ollut jo pitkään täysin koti, ilman muuttolaatikoiden häivääkään. Mukavaa päästä viettämään aikaa vanhemman polven kanssa - en ole nähnyt vanhempiani taas kuukauteen ja etenkin äidin kanssa on paljon juteltavaa <3
Eiköhän se ole taas uusi viikko - roar sentähän!
-Ci