Adele - Set fire to the rain
'Cause there's a side to you that I never knew, never knew. All the things you'd say, they were never true, never true. And the games you play, you would always win, always win.
Jos osaisin, soittaisin tuon biisin pianolla, huilulla, kitaralla, millä tahansa instrumentilla jolla pääsisin lähemmäs sen ydintä. En voi kun kuunnella ja yrittää tapailla jotakin säälittävää laulun tapaista sen muassa jonka suhteen usein luovutan ja kaiken tuon sijasta...no fiilistelen joka solullani. Saatan laskeutua makaamaan keskelle olohuoneemme suloisenpehmeää plyysimattoa, pistää silmät kiinni ja antaa tajunnan virrata. Ehkä sekin on omalla tavallaan biisin aina uudelleen kokemista
Tuon naisen ääni on jotain niin uskomatonta, että välillä kappaletta kuunnellessani jumiudun itseeni ja melkein unohdan hengittää. Set fire to the rain palauttaa mielenmaisemat, joita kaiken härvellyksen keskellä unohdan ajoittain tuijottaa ja miettiä.
Palaan usein kesään, sen tuoksuihin, tuntemuksiin ja ääniin. Yritän pimeimmänkin talven keskellä muistaa tuntea miltä lämmin tuuli tuntuu iholla, nurmikko jalkojen alla, hiekka hiuksissa tai järven sileäksi huuhtomat kivet käsissä. Tuo kaikki on tärkeä ympäristö etenkin kaamoksen aikaan ja olen taas löytäny uuden kappaleen jonka avulla pääsen pois tästä maailmasta.
Tuo pätkä lyriikkaa lisäksi kiteyttää skeptisyyteni muistutuksen siitä miten vaikeaa toisen ihmisen edes pintapuolinen tunteminen on ja mitä liiasta luottamuksesta seuraa. Onneksi minulla on elämässäni ihmisiä jotka jaksavat hetki,päivä,viikko, vuosi toisensa perään todistaa olevansa tuon kaiken arvoisia, sen sijaan että käyttäisivät luottamustani satuttaakseen minua. Suojamuuri on hyvä olemassa ja joidenkin ihmisten kohdalla se on vain pidettävä visusti ylhäällä.
Valvoin taas viime yön, onnekseni hyvässä seurassa. Olen alkanut tuntea yöt todella omaksi valtakunnakseni. Ollessani vanhempieni luona, livahdin kahden aikaan aamuyöstä terassilleen vain istumaan, lepuuttamaan silmiäni aidossa, katuvaloilta suojatussa pidemydessä ja kuuntelemaan hiljaisuutta. Olin täysin unohtanut miten maalla voit kuunnella hiljaisuutta ihan eri tavalla mitä kaupungissa koskaan: täällä hiljainen on etäistä autojen kohinaa ja satunnaista linnun liverrystä: maalla hiljaisuus on...kaikkeen kietoutuvaa, täydellisen vangitsevaa, ajoittain jopa painavaa,tiedättehän? Joidenkin ihmisten on vaikea käsitellä hiljaisuuden painoa, täytyy aiheuttaa ääntä kun hiljaisuus "särkee korvia". Minun ei tarvitse, käyn vain istumaan, vedän polvet syliini ja hengitän tuskin kuuluvasti. Silloin yksinäisyys on kauneimmillaan, tahdottua, toivottua. Tulee tunne siitä että olet yksin koko maailmassa koska sinä hetkenä maailma nukkuu ja ainoastaan sinä olet valveilla aistimassa hiljaisuuden.
Ensi viikolla ratkeaa moni asia syksyni suhteen, mutta uskomatonta kyllä, en vaan jaksa stressata. Aiemmin olisin ollut mahahaavan partaalla nykyisestä tilanteestani, ehkä masentunutkin, nyt vain...jotenkin luotan. Luotan että löydän tien, polun tai vaikka kivikkoisen kinttutien, aina jotain mikä vie minua eteenpäin. Jokaisen kiven ylitse haluan astua omin jaloin, mutta tasapainon horjuessa, olen kiitollinen käsistä jotka pitelevät pystyssä.
Would you know my name
If I saw you in heaven?
Will it be the same
If I saw you in heaven?
I must be strong, and carry on
Cause I know I don't belong
Here in heaven.
Nyt täytyy saada musiikkia ja plyysimattoa tänne, koitti sen aika.
-Ci