Olen ollut aina huono uskomaan Jumalaan, tai jumaliin sillä koen ne ihmisten muovaamiksi todisteluiksi,turvaksi. Haluanhan minäkin uskoa johonkin suurempaan, tottakai, sillä ajatus siitä ettei tämä elämä ole yksin tässä kehossa,ajassa ja paikassa on hyvin kiehtova.
Uskominen yhden ainoan "oikean" jumalan löytämiseen on kuitenkin juuri se mikä haraa vastaan ja aika tavalla. Joka ikinen uskonto saattaa olla se oikea,joka ikinen saattaa olla aivan väärä - määre uskontojen oikeasta ja väärästä,säännöt,johtajat,vuosisatojen muokkaumat, kaikki tuo on ihmisestä peräisin ja siihen vaaditaan uskomaan ja vannomaan ns. yhden uskon nimeen. Pitää löytää "oikea tie", oikea usko jotta pelastuu,vääräoppineisiin hurahtaminen johtaa turmion tielle - kaikkihan näitä aikuisten "Kuka pelkää mustaa miestä?"-leikin sääntöjä ovat kuulleet. Ihminen joka on muovannut uskontoa paasaa...niin kenelle? No ihmiselle,samanlaiselle olennolle.
Oman uskon pitäisi olla vapautta. Oman henkilökohtaisen suhteen luomista johonkin suurempaan,mietiskelyä ja paneutumista,yksilölähtöisyyttä jossa saatetaan ajatella maailmaa monen uskonnon näkökulmasta - ammennetaan hyviä asioita itselle sopivista uskonnoista ja ajattelumalleista ja kehitetään niistä oma hengellinen kokonaisuus. Useimmille ihmisille kuitenkin valmiit raamit joihin lähteä omaa uskoa rakentamaan ovat elintärkeät sillä ne ovat helpot. Pelastus tarjoutuu turvallisuudesta ja tuttuudesta enemmän kuin omista mietteistä.
Menkääpä joskus käymään minkä tahansa uskontokunnan jumalanpalveluksissa tai tilaisuuksissa: tulette (ehkei kaikkialla mutta useimmissa paikoissa)lämpöisesti vastaanotetuksi ja jos olette kiinnostuneita,he ilomielin perehdyttävät teitä siihen mitä heidän oma uskontonsa on. Jos lähdette mukaan,saatte varmasti sosiaalisia kontakteja,vertaisryhmän,paljon sisältöä elämäänne, kotoisan olon ja hyvän tunteen. Jossain vaiheessa kuitenkin eteenne tulee risteys,tienhaara jossa pitää valita:joka ikinen uskontokunta kysynee teiltä jäättekö tänne "oikeaoppisten" pariin vai lähdettekö takaisin maailman tuuliin? Kysymys siis on karusti sanottuna siitä,hyväksyttekö mukisematta raamit ja mallin jota tuossa uskontokunnassa noudatetaan ja oletteko valmiit noudattamaan (kirkon) arvossaan suurempien henkilöiden tietävää ja mahdollisesti myös sanelemaa elämänkuvaa?
Myös täälläpäin suositussa Kristinuskossa tehdään rajanvetoja. Raamatun -ja pappien sanojen mukaan kaupankäynti käy kuumana:Jumala pelastaa elämäsi,antaen sen sinulle ikuisena luuppina takaisin mutta kas,hänen ehtonsa ovat uskominen, palvominen sekä elämän säännöstön eli 10 käskyn täyttäminen. Onneksesi vain kaksi ensimmäistä onnistuvat ja kolmas on mahdoton. Tuo minulle itselleni tökkii kaikkein eniten - aina kun törmään k.o uskontoon eteeni ei tule koskaan muuta kuin tuota kaupankäyntiä Jumalan kanssa ja paasausta siitä ellen nyt anna hakata itsestäni Raamatulla perisyntejä pois,demonit tulevat ja syövät koirani.Varmasti tuosta niinkuin jokaisesta muustakin uskonnosta ihmiset saavat voimaa,hyvää oloa ja usko tasapainottaa heitä elämän myrskyissä mutta samanlaisen lautan keinunta ei ole minua varten.
Suomessa uskonnollisuus on onneksi vielä hyvin pitkälti yksilön oma asia,jonka saat halutessasi pitää omana tietonasi mutta jos erehdyt avaamaan suusi ja kertomaan ettet usko mihinkään,tai uskot omalla tavallasi johonkin, tai olet muslimibudhhahindupakalajumalattarenwicca, alkaa kysymysmerkkejä nousta päiden yläpuolelle. "Erilainen,uskoopas hän outoihin asioihin,on kyllä ihan vääränsä tuon uskonsa kanssa"
Jokainen uskontokunta haluaa olla oikeassa ja se yksi ainoa oikea sillä se on ihmisluonteen jano:saada luokitella ja lokeroida sekä määrätä omasta kohtalosta,tietää paremmin kuin muut.
Kymmenen käskyn kanssa pelatessa en voi estää mieleeni palaamasta omaa,rippikoulun tunneilla kehittelemääni ajatusleikkiä siitä miten ihminen ja Kr.uskon jumala ovat kuin huikentelevainen mies ja kotona kiltisti nököttävä vaimo: mies tekee kaikki synnit mitkä vain uskoa voit,täyttyy katumuksella ja palaa vaimonsa luo joka hurjistuu ja heittää äijän ulos kämpästä. Seuraavaksi mies yrittää elää tarkasti vaimon laatiman elämän säännöstön mukaan, parantaa tapansa ja olla ilman syntisiä tekoja tai ajatuksia mutta kas kummaa,se ei onnistukaan. Narahdetaan joko viinaan,huoriin,huumausaineisiin,lampaisiin tai muuhun yhtä perisynnilliseen(niin tai sitten vaan ajatellaan tätä kaikkea joka on yhtä lailla ristillä päähän-osastoa). Vaimon luo ei ole enää mitään asiaa ja mies on surullinen ja uskomattoman masentunut kunnes naapurin Mauri-Pera suostuu uhrautumaan miehen puolesta ja todistamaan että tämä on parantanut tapansa. Juttu menee lävitse muijalle ja aina siitä lähtien mies on voinut tehdä mitä vaan ja saada joka kerran anteeksiannon anelemalla,itkemällä katumusta ja vetoamalla Mauri-Peran todistukseen hänen synittömyydestään.
Yhtälailla Jumala antaa syntisi anteeksi JOS huomaat jos lausekkeen jonka mainitseman JOS asianhaaran sinun olisi otettava huomioon ja täytettävä lomake yläkertaan asianmukaisesti höystettynä kyynelillä,verellä ja hielläsi.
Ja kyllä myönnän saivartelevani,mutta joskus ajatusleikkini lähtevät hieman lapasesta.Kuitenkin kuten minulla,myös jokaisella muulla on oikeus vakaumukseen ja tällä paasaamisella ei ole tarkoitus käydä väheksymään kenekään uskoa - tämä kaikki vain tarvittiin siihen,jotta pääsen kertomaan minun ja karman yhteisestä elosta joka ei ole ollut ruusuinen lähiaikoina.
Minulle ja miehelleni on tarjoiltu yhtä sun toista ongelmaa juuri reissumme kynnyksellä. Milloin hajoaa tietokone(et),milloin autosta osia,milloin muurahaisarmeija hyökkää kotiimme,milloin toinen meinaa viiltää sormensa auki,milloin toinen todistaa bussin kolarointia,milloin hajoaa imuri - lista senkun jatkuu...Koko kuukausi on ollut täynä kaikenlaisia sattumuksia ja shaibaa on satanut niskaan ihan urakalla. Kumpikin meistä on ollut hullun väsyneitä koko ajan ja kaiken on kruunannut monsuunimainen sade joka ei ole ottanut loppuakseen moneen viikkoon(tai siltä ainakin on tuntunut). Karma on antanut tulla oikein urakalla kaikkea pientä,mutta suurena määränä erittäin v-mäistä koettelemusta
Vaikka karma on vain yksi monista asioista johon uskon,olen huomannut sen kirvoittavan eniten ajatuksia.
Monesti oltuani ilkeä jollekin,olen saanut ilkeyteni takaisin jonain koettelemuksena itselleni. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun olen miettinyt kaatosateessa ilman sateenvarjoa(lähtiessä pilvetön taivas),kuhmu otsassa, avaimet kadoksissa tai haava sormessa sitä,olisiko sittenkin pitänyt toimia toisin.
Jos taas olen tehnyt hyvää, minulla on saattanut käydä tuuri joissain asioissa. Lapsena autoin erästä vanhempaa naishenkilöä ja sain palkkioksi hältä pienen summan rahaa joka oli sinetti muistaakseni jonkun tavaran ostamiselle,sillä hänen antamallaan pienellä summalla sain tarvittavat varainnot hankkiakseni jotain silloin epäilemättä elämää suurempaa(kuten Spice Girlsien CD!). Karman tasapaino ja lasten satujen tyylinen "jokaiselle ansioidensa mukaan"- ajattelun yhdistelmä on omiaan tuomaan omaan elämääni herkullisia havaintoja ja mietteitä ihan päivittäin. Joku voi pitää karmaa sattumien summana tai haihatteluna, mutta koska usko tekee monet asiat todeksi,niin myös minun elämässäni usko karmaan ohjaa minua tietyllä tapaa vaikkakin sitä usein jättää merkit huomioimatta ja menee sieltä mistä aita on matalin törmäten taas edessä törröttävään lyhtypylvääseen.
Ehkä tämä meineillään oleva sontakylpy tietää matkastamme huikeaa kun kaikki vastoinkäymiset otetaan luukulle jo näin etukäteen ;) Myös tilanteen näkökulman muuttamisella pääsee eteenpäin. Kuten eräs vanha ja viisas sanoi: "Jos risukasaan ei paista aurinko,silloin on risusavotan aika"
-Ci
Kuvat: Iltalehti, Helmi, Karma&Internet marketing sekä maanmainio Maailmanmenoa vapaassa maailmassa